AfterDawn logo

Suosittu nettiselain siirtyi kokonaan kiinalaisen internetjätin omistukseen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kiinalainen internetjätti Alibaba on ostanut maan suosituimman mobiilinettiselaimen, UC Browserin, kokonaan omistukseensa. Aiemmin Alibaballa oli hallussa 66 prosentin osuus selainkehittäjästä. Maaliskuussa 2014 selaimella kerrottiin olevan 500 miljoonaa käyttäjää (aktiivikäyttäjän vuosineljänneksen aikana).

Selainta kehittävän UCWebin siteeraamien tutkimustietojen mukaan UC Browser on mobiiliselainten markkinajohtaja maailman väkirikkaimmissa valtioissa, Kiinassa ja Intiassa. Kotimaassaan sillä on lähes 66 prosentin ja Intiassa yli 30 prosentin markkinaosuus. Yhtiöllä on kova kasvuvaihde päällä muuallakin Aasiassa, muiden muassa Venäjällä, Vietnamissa ja Indonesiassa. UC Browser on aloittanut laajentumisen länsimaihin Yhdysvalloista.

Reutersin laskelmien mukaan Alibaba on käyttänyt yritysostoihin vuodesta 2013 lähtien ainakin 9,9 miljardia dollaria. Se on moninkertainen määrä verrattuna Alibaban suurimpiin kilpailijoihin, Baiduun ja Tencentiin.

Alibaba omistaa 30 prosenttia Weibo-mikroblogipalvelusta ("Kiinan Twitter") ja keväällä yhtiö osti kiinalaisen karttayhtiö AutoNavin. Yhtiön hallussa on myös 16,5 prosentin osuus Kiinan suurimmasta nettivideopalvelu Youku Tudousta. Tangoon tehdyn investoinnin myötä Alibaballa on näppinsä pelissä myös pikaviestimissä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT