AfterDawn logo

The Pirate Bayn perustaja Peter Sunde on pidätetty

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Suomen piraattipuolueen eurovaaliehdokkaana tänä keväänä ollut The Pirate Bayn perustaja Peter Sunde on pidätetty, uutisoi ruotsalainen Expressen. Pidätys tapahtui skånelaisella maatilalla.

Vuodesta 2012 lähtien Interpolin etsintäkuuluttama Sunde saatiin kiinni Puolan ja Ruotsin poliisien yhteistyön ansiosta.

Päivälleen kahdeksan vuotta sitten Ruotsin poliisi teki ratsian tukholmalaisen palvelinkeskuksen tiloihin ja otti haltuunsa The Pirate Bayhin liittyvää aineistoa. Tuosta alkoi vuosia kestänyt oikeussalidraama, joka päättyi helmikuussa 2012, kun Ruotsin korkeinoikeus päätti olla antamatta TPB:n ylläpitäjille valitusoikeutta hovioikeuden antamille tuomioille.

Hovioikeus määräsi TPB-jutun syytetyt maksamaan viihdeteollisuudelle 4,9 miljoonan euron vahingonkorvaukset. Peter Sunde tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan.


Interpol pidätti toisen TPB:n perustajan, Gottfrid Svartholmin, jo syyskuussa 2012. Kambodžasta löytynyttä miestä on sittemmin syytetty osallisuudesta "skandinaavian suurimpaan tietomurtoon"

3 KOMMENTTIA

timiz1/3

Jos olet koskaan vuosien aikana ladannut mitään The Pirate Baysta, keskiviikkona on aika osoittaa kiitollisuutta. Ruotsin suurlähetystön edessä järjestetään tukimielenosoitus Sundelle kello 17:30 alkaen.

https://www.facebook.com/events/1430437963885222

himpo2/3

2911 ääntä sai, aika hyvin olivat asiaa mainostaneet kun vasta nyt kuulin asiasta.

Aika nyt tunnetusti kuluu nopeasti ja Peter poika on vapaalla jalalla piakkoin, luultavasti edelleen nauttii TPB mainostuloista osuutensa vaikka julkisesti on jäljet peitetty joten ei käy sääliksi tuo salamiljonääri.

zya3/3

Piratebayn perustajat on todettu useaan kertaan varattomiksi ruotsin poliisin ja ulosttoviranomaisten toimesta. Joten miljonääri valheet ja trollailun voi lopettaa, koska ne eivät perustu mihinkään faktoihin vaan mutu tietoon. On olemassa fakta todisteet, että TPB perustajat ovat varattomia. Ei ole olemassa todisteita, eikä faktoja, että TPB perustajat olisivat miljonäärejä tai saisivat rahaa tpb mainostuloista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT