AfterDawn logo

Norjan armeija testaa Facebookin virtuaalilaseja

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
2 kommenttia

Norjan armeija on aloittanut mielenkiintoisen testin Oculus Rift -virtuaalilaseilla. Tulevaisuudessa panssaroitujen ajoneuvojen kuljettajat saattavat voida ohjata kalustoaan tulitaistelussa täysin sisäpuolelta ja nähdä silti ulos vähintäänkin yhtä hyvin kuin kattoluukusta kurkkimalla.

Norjalaisen TUTV:n videolla näytetään käytännössä, kuinka ajoneuvoon asennetuilla kameroilla luodaan kuva ympäristöstä kuljettajan silmille Oculus Riftin avulla. Tällä hetkellä vasta alussa olevan projektin myöhemmässä vaiheessa voi olla mahdollista näyttää kuvan yhteydessä myös erilaisia tietoja kuten ilmansuuntia ja kulkunopeutta tai vaikkapa vaunun kallistuma.

Virtuaalimaailman katselu väsyttää kuljettajan silmiä, joten luultavasti laseja käytettäisiin vain paikoissa, joissa on vaara joutua tulituksen kohteeksi. Uusi tekniikka on kuitenkin monella tapaa hyvin houkutteleva, sillä se on aiempia vastaavia ratkaisuja hyvin paljon halvempi.


Sotilaskäyttöön kehitetyt kamerat ja lasit ovat aiemmin saattaneet yhdessä maksaa satoja tuhansia, kun nyt kokoonpano on saatu kasaan muutaman tuhannen dollarin kameroilla ja vain jokusen satasen maksavilla, Facebookin nykyään omistaman Oculus VR:n laseilla. Datan käsittelyyn on käytetty kuluttajatason PC:tä.

2 KOMMENTTIA

LigHtX1/2

Jes, varmaan tuohon kehitetään myös suora yhteys facebookseinälle, johon voidaan postata livenä tietoja tapahtumista ja norjalaiset öljyjonnet kotona voivat klikata "tykkää".

johtaja592/2

Kesken taistelun lasit lopettaa toimintansa ja pyytää kirjautumaan uudelleen facebookkiin, kun yhteys katkesi...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT