AfterDawn logo

Tanskalaiset selkeästi tykkäävät palikoista – laittoivat koko maan Minecraftiin

Juha Tuppi Juha Tuppi

Tuoreimpien tietojen mukaan Tanska on nyt ensimmäinen maa, joka löytyy kokonaisuudessaan Minecraft-karttana.

Tanskalaisten taipumus kulmikkaiden muotojen suosimiseen lienee ollut jo pitkään nähtävissä Lego-tuotteissa sekä Legolandissa, mutta ilmeisesti konkreettinen legomaailma ei riittänyt, vaan sellainen piti toteuttaa myös virtuaalisesti: Spawnfirst-sivusto nimittäin raportoi Tanskan ympäristöministeriön luoneen koko maasta yksityiskohtaisen kartan suosittuun Minecraft-peliin.

Kartta perustuu ympäristöministeriön geografiseen dataan ja se on toteutettu yksi yhteen todellisen Tanskan kanssa. Näin ollen tanskalaiset voivat etsiä kartalta oman asuinalueensa, ja ryhtyä rakentamaan vaikkapa kopiota omasta kodistaan.

Lähteen mukaan projektin tarkoituksena on tarjota virtuaalinen Tanska opetuskäyttöön. Minecraftin avulla oppilaille pyritään demonstroimaan mielenkiintoisella tavalla paikallista maantietoa, kulttuuria sekä ympäristötietoa. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Minecraftia käytetään opetustarkoituksessa: muun muassa Suomi on mukana MinecraftEdu-projektissa, joka hyödyntää pelin maailmanrakennusmahdollisuuksia opetuksessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT