AfterDawn logo

Google hakee patenttia piirakkamalliselle käyttöliittymälle

Juha Tuppi Juha Tuppi
4 kommenttia

Julki tulleen patenttihakemuksen perusteella Google on kehittänyt aiemmin esittelemäänsä piirakkavalikkoa eteenpäin uuden graafisen käyttöliittymän muotoon.

Phone Arena raportoi tänään Googlen patenttihakemuksesta, joka käsittelee laajenevaan piirakkamalliseen valikkoon perustuvaa käyttöliittymää kosketusnäytölle. Patenttihakemuksessa esitelty käyttöliittymä on ulkoasultaan samantyyppinen kuin esimerkiksi Samsungin Air Command, mutta perustuu styluksen sijaan kahden sormen hyödyntämiseen.

Kuvamateriaalin perusteella näytölle painetaan peukalo, joka toimii avautuvan valikon kiinnekohtana. Muita sormia voidaan käyttää piirakkavalikon koon määrittelyyn sekä eri sektorien avaamiseen ja valintaan. Valikosta avautuvat sektorit voivat pitää sisällään graafisia elementtejä kuten esimerkiksi ikoneja, liukusäätimiä, valikoita tai painikkeita.


Nähtäväksi jää, tuleeko Google hyödyntämään uudenmallista käyttöliittymää Androidin tulevissa versioissa.

4 KOMMENTTIA

R3DgRu1/4

Eri custom ROMeissa tämän tyylisiähän jo löytyy. Ihan käteviä joissain tapauksissa.

R4ndom12/4

Tommoset voi olla joissakin paikoissa ihan käteviä(vaikka kamerassa), mutta jos tommonen käyttöliittymä tungetaan joka koloon, niin hommaan iphonen.

JoniS3/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Tommoset voi olla joissakin paikoissa ihan käteviä(vaikka kamerassa), mutta jos tommonen käyttöliittymä tungetaan joka koloon, niin hommaan iphonen.

eiköhän tuo ole vaihtoehtoinen "navigointi" muoto.

TuPP34/4

Voi helvetti jos tällaistakin voi patentoida.
Uskon että tässä 40 vuoden aikana jokainen ihmiskädelle sopiva käyttöliittymä on jo keksitty.

Tuostakin löytyy varmasti joku Winamp skini tai vastaava käyttäjien modaama käyttöliittymä.
Ei muuta kuin laillinen pakote että kaikki purkit auki niin interfacen voi jokainen päättää itse omalle kohdalleen. Ei tällaista paskaa missä kaikki käyttöliittymät on patentoitu eri yrityksille ja jäljelle jääkin sitten vain vanha kunnon numpadi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT