AfterDawn logo

Minecraft-pelin kehittäjä twiittasi elokuvasuunnitelmista

Juha Tuppi Juha Tuppi

Tuoreimpien tietojen mukaan suositusta Minecraft-pelistä on suunnitteilla elokuva.

Suositun Minecraft-pelin tekijä Markus "Notch" Persson twiittasi eilen Mojang-pelistudion työskentelevän yhteistyössä Warner Bros. -viihdeyhtiön kanssa Minecraftin saattamisesta elokuvaksi. Persson totesi viestissään haluavansa olla ensimmäinen, joka vuotaa tiedon elokuvasuunnitelmista nettiin.


Persson vahvisti myöhemmin Polygon-sivustolle twiittaamansa ilmoituksen olevan täyttä totta. Warner Bros. osti Minecraftin elokuvaoikeudet Mojangilta ja elokuvan tuottajiksi saatiin Roy Lee ja Jill Messick, joista ensin mainittu on myös tuoreen The Lego Movie -elokuvan tuottaja.


Persson totesi Polygonille, että Minecraftin saattaminen elokuvaksi saattaa olla kyseenalainen temppu brändin kannalta, mutta hän ei voinut vastustaa kiusausta olla mukana elokuvan tekemisessä. Toisaalta Minecraftilla on viime aikoina mennyt hyvin, joten pelistudiolla lienee varaa kokeilla hieman erikoisempiakin irtiottoja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT