AfterDawn logo

TeliaSonera: Rajattoman mobiilinetin aika on pian ohi Suomessakin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
24 kommenttia

TeliaSoneran toimitusjohtaja Johan Dennelind varoittaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että edullisten ja rajattomien mobiililaajakaistojen aika on pian ohi. Puhumisen ja viestittelyn siirtyessä koko ajan enemmän ja enemmän verkkopalveluihin, katkeaa teleoperaattoreiden vanhoilta lypsylehmiltä (puheluiden minuuttiveloituksen ja SMS-viestien kappalehinnoittelun) päät.

Tilalle on keksittävä jotakin uutta. Viime vuoden alussa Sonera kertoi harkitsevansa erillistä Skype-maksua, jossa asiakas joutuu maksamaan operaattorille VoIP-puheluista. Noin kuuden euron suuruista kuukausimaksua kaavailtiin Espanjaan ja Ruotsiin, mutta ajatus kuopattiin Ruotsin osalta viime syksynä.


Kesällä Suomessa uutisoitiin valmisteilla olevasta lakiluonnoksesta, joka voisi antaa operaattoreille mahdollisuuden säädellä siirrettävää dataa sen luonteen perusteella. Periaatteessa tällainen järjestely mahdollistaisi sen, että operaattorit voisivat tarkoituksella rajoittaa VoIP-puheluiden ("Skype-puheluiden") saamaa kaistaa mobiililiittymissä. Asiakkaan olisi maksettava ylimääräistä operaattorille jos hän haluaa Skypen toimivan älypuhelimessa kunnolla.

Operaattorit voisivat näin ollen tuotteistaa liittymiä sen perusteella mitä liikennettä ei ole keinotekoisesti rajoitettu/hidastettu. Yksi liittymä voisi sopia YouTuben katsomiseen ja toinen WhatsAppin käyttöön.

Kohun alettua viestintäministeri Pia Viitanen (sd.) vakuutti, että nettioperaattoreille ei anneta tulevaisuudessakaan valtaa päättää liittymällä toimivista palveluista. Laki sorvattaisiin sellaiseen muotoon, että nykytila säilytetään.

Dennelind totesi Helsingin Sanomien mukaan, että operaattoreiden keskuudessa vallitsee yhteinen ymmärrys siitä, että hinnoittelumallia täytyy kannattavuuden vuoksi muuttaa ja rajattoman tiedonsiirrosta pyritään pois. Elisalla ja DNA:lla liittymien hinnoitteluun ei ole tulossa rajoituksia tai muutoksia. Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi jakaa kuitenkin Dennelindin huolen siitä, miten tulevaisuudessa kasvavan datasiirron vuoksi tehtävät investoinnit saadaan maksettua.

24 KOMMENTTIA

syrtek661/24

S*a mitä p*a, tavallinen webbi surffailu on täynnä mainosbannereitä ja muuta mainoshelvettiä kaiken maailman analyytikkoskriptteineen, pitääkö meidän näistä ja mainoksista moneen kertaan?

Nykyinen laskutusmalli on ennustettava, datapohjainen laskutus on altis pihistelylle. No kyllä se sopii, kaiken maailman netflix loppuisivat kuin seinään.

Ai niin, eihän sitä nykyiselläänkään anneta mitä tilattu, eräillä alueilla mokkuloilla nopeus on 2G luokkaa vaikka 4G:tä pukkaa olemaan de facto kaupungeissa.

Taitaa IPS olla hyvä koska s*a omistavat miltei kaapelit 100 prosettisesti, eikö tätä epäkohtaa saa millään korjattua?

hoxx (vahvistamaton)2/24

Periaatteessa datamäärälle voisi olla katto (kunhan taataan täten tasainen nopeus ennen rajan ylittymistä), kunhan peruskäytön (jonkinverran netflixiä mobiiliverkolla / kk ym. selailu jne. kestää). Kohtuu hintaan pieni lisäpaketti, tarvittaessa kertamaksuna (ei jatkuva tilaus)..

Nopeusrajoitukset esim. tyyliin:

0-10 Gt Fullrate
10-15Gt 3/4 alueen maksimista
15-20Gt 2/4 alueen maksimista
20-25Gt 1/4 alueen maksimista
>25Gt stop

Tuollaisen kylkeen kohtuullinen puhe (~1500min) & tektiviesti (~500-1000kpl) ja kohtuullinen max 15e/kk* hinta.

Tuo Fullrate tuskin olisi ongelma, sillä monissa paikoissa jäädään alle 5Mbps nopeuksiin vaikka liittymä lupaisi mitä. Lisäksi LTE peitto on sangen rajallinen. Toki tuo voisi mennä niin, että nuo nopeammat nopeusluokat kuin perus LTE & 3G DC, maksaa vielä lisäksi.

15e/kk pitäisi olla ihan ok, tuollaisesta rajoitetusta paketista, jos vertaa että nykyään on 5000min, 5000txt + 21M rajaton netti, pakettihintaan 9,95e/kk.

LigHtX3/24

Miksi en ole hirveän yllättynyt että tällainen lausunto tulee T-S:n edustajan suusta? Yrittävät vain puolustella omia datakattojaan.

MoZar4/24

Rajattoman Mobiilinetin aika ohi Soneralla?

Eh.. mitenköhän aikovat niistä asiakkaista kilpailla, jos muut eivät kuitenkaan tämän uutisen mukaan ole siirtymässä datakäytön mukaiseen hinnoitteluun?

Siinähän uhkailevat, ilmaiset puhelut ja rajoitettu data houkuttelee ehkä lähinnä vanhempaa kansaa. Minä en datapohjaiseen hinnoitteluun tai rajoitettuun liittymään suostu.

Erillinen Skype maksu on myös erittäin hämärä idea. Tilanne on vähän niinko se, että ei tässä liittymässä toimi Netflix, mutta voit tilata HBO Nordicin Soneran liittymän hallinan kautta. Ei hyvä suuntaus ollenkaan.

Pihlis125/24

Sonera voi jatkaa rajoittamistaan:
http://www.hs.fi/talous/Elisa+ja+DNA+ei.../a1382579980826

tataka6/24

sonerahan voi tarjota vaikka 40 euroa per giga liittymiä mutta asiakkaat menevät kilpailijoille. ja jos muutkin operaattorit siirtyvät nopeasti myös niin sitä kutsutaan kartelliksi.

Zeitsei7/24

Eikö EU ollut kieltänyt datapaketit, jossa tiettyjä palveluita on rajoitettu?

Lainaus:

kaikilla EU-kansalaisilla tulee olla yhtäläinen oikeus avoimeen ja rajoittamattomaan Internetiin ilman piilotettuja rajoituksia tai luvattua hitaampia yhteyksiä.


http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...istarajoituksia

Jos kerran myyvät 100mb mobiililaajakaistoja, niin luonnollisesti niitä tulee voida käyttää vaikka 24/7 täydellä nopeudella.

10 vuoden päästä 5G verkossa data siirtyy 10gb/s, kiinteä laajakaista tulee tarpeettomaksi, ihmiset katsovat UHD-videoita ja uuden sukupolven pelaaminen tapahtuu verkon välityksellä.

Sonera nyt toki elää silloinkin ISDN-aikaa.

Michelola8/24

törkeää rahastutsta, kaiken pitäisi olla ilmaista

rick799/24

On just Soneramainen uutinen.. Minkähän kokonen on Soneran osuus puhelinliittymissä koko kakusta katsottuna? Tulee sellanen tuntu että mobiilipuolella ei mee kovin hyvin ja nyt koitetaan nekin asiakkaat ketä siellä on, lypsää kuiviin. Kiinteä laajakaista on itselläni Soneralta eikä valittamista, 24M/1M + Soneraviihde = 29,90€/kk. Ei taida halvemmalla lähteä muualta. Mobiilipuolen asiakkaaks Sonera ei mua saa ikänä, 6vuotta ollut Elisan asiakas (tai nykyisin s.lahden) eikä valittamista.

G0lden_Kebab10/24

Ja sitten näistä sorena puheista haluta purkaa kuparia/puhelinlijoja pois ja korvata mobiililla ja tämä vielä päälle.

Siinäkin eräs sälli yritti väkisin tyrkyttää minulle "4G" liittymää kotiin vaikka kyselin kiinteää, kun oli niin halpakin vielä, sanoin siihen, että kun ei voi koska palvelimieni pitää pyöriä ja se LTE peittokin on käytänössä olematon. äijä menikin vähän hiljaiseki.

Ei taida olla Soneralla tuo markkinointi puoli ihan kuosissa kun menee julkisesti päästäämään suustaan mitä sattuu. Jos oli tarkoitus asiakkaita houkutella niin tällätavoin ne saa kyllä lähtemään. Koska eihän tuossa lausunnossa ole mitään järkeä jos tarkemmin ajattelee.

Olen itse tällähetkellä Nebulan yritysasiakas jos jotakuta kiinnosti.

perhana11/24

Lainaus:

TeliaSoneran mobiilinetin aika on pian ohi, Suomessakin

WereCatf12/24

HV Sonera, itsehän käytän tyytyväisenä Saunalahden liittymää, missä ei ole tuollaisia, enkä kuuna päivänä harkitsisikaan Soneraa!

Lakupiip13/24

Täältäpäin löytyy DNA kiinteä ja saunalahden mobiili. Sonera ei tulisi edes harkintaan. Tää on vähän sama juttu kun se ettei sais palvelimia kiinteellä netillä pitää vaan täytys olla yritys liittymä.

WereCatf14/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lakupiip:

Tää on vähän sama juttu kun se ettei sais palvelimia kiinteellä netillä pitää vaan täytys olla yritys liittymä.

Sonerahan mm. blokkaa standardin HTTP 80-portin ja ilmeisesti tätä nykyä myös SSH 22-portin. En tiedä blokkaako muita. Onneksi oma ISP ei blokkaa noita, itsellä pyörii serveri 24/7.

coocie9815/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lakupiip:

Tää on vähän sama juttu kun se ettei sais palvelimia kiinteellä netillä pitää vaan täytys olla yritys liittymä.

Sonerahan mm. blokkaa standardin HTTP 80-portin ja ilmeisesti tätä nykyä myös SSH 22-portin. En tiedä blokkaako muita. Onneksi oma ISP ei blokkaa noita, itsellä pyörii serveri 24/7.

Ei ole SSH:n portit kiinni Soneran liittymässä ainakaan täällä.

toope16/24

Se palveluntarjoaja joka siirtyy tähän uuteen hinnoitteluun ensimmäisenä tulee menettämään asiakkaita ihan älyttömästi. Saa nähdä uskaltaako Sonera olla ensimmäinen.

Jii8917/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rick79:

On just Soneramainen uutinen.. Minkähän kokonen on Soneran osuus puhelinliittymissä koko kakusta katsottuna? Tulee sellanen tuntu että mobiilipuolella ei mee kovin hyvin ja nyt koitetaan nekin asiakkaat ketä siellä on, lypsää kuiviin. Kiinteä laajakaista on itselläni Soneralta eikä valittamista, 24M/1M + Soneraviihde = 29,90€/kk. Ei taida halvemmalla lähteä muualta. Mobiilipuolen asiakkaaks Sonera ei mua saa ikänä, 6vuotta ollut Elisan asiakas (tai nykyisin s.lahden) eikä valittamista.

Minulla on soneran 100/10M netti 10,06€/kk eli halpaa on mutta en itsekkään lähtis soneran mobiilipuolen asiakkaaksi.

mjk18/24

Täältä löytyy DNA mobiilipuolelta ja kiinteenä sonera (firman piikkiin :p) itse en soneran asiakkaaksi rupea..siis joko DNA/Elisa muuta en edes ajattele en ainakaan soneraa...oli aikaan ja todella hidas paska (siis mokkulana n. 5 vuotta sitten)...

Lumikki19/24

Joo Soneran mokkulan kaistat ovat täysin tukossa eli myyvät ilmaa. Josta johtuen varmaan haluavat lisää rajoituksia eli paskantaa asiakkaan niskaan, jotta ei tarvitse tehdä runkoverkon kaistan laajennustöitä.

Tuollaiset rajoitukset vain johtavat asiakkaiden menetyksiin.

_Johny_20/24

Eipä tuo tullut yllätyksenä että juuri SONERA uutisoi tälläistä muutenkin kun katsoo soneran hinnoittelua niin on kyllä silmin nähden kallista verrattuna muihin.

G0lden_Kebab21/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Joo Soneran mokkulan kaistat ovat täysin tukossa.

Tuohon on pakko kommentoida, että pitää paikkansa ainakin täällä Varsinais-Suomessa. Surinan mobiililiittymät on täällä ihan tukossa.

taas (vahvistamaton)22/24

Ja kannattavuudenhan Sonera varmaan laskee sellaiseksi, että saadaan eksponentiaalinen kasvu ylläpidettyä? Ilmeisesti heidän mielestä kannattavuus on tuottavuuden vuotuinen kasvu! Milloin yritykset tajuavat, että pelkästään toiminnan laajentaminen ja toimintojen ylläpitäminen pitää riittää, tuotot on vain ahneutta ja semmoista läpeensä pahaa yhteiskuntaa eriarvoittavaa niljaa joka syö ihmisyydeltä pohjan.

rane195823/24

Äänestys jaloilla sitten! Joku muu operaattori saa paljon uusia asiakkaita..!

vinikka24/24

Heh soneralla on masto tuossa linnuntietä alle 10 kilometrin päässä ja nopeudet ei ole kuin noin 2 megaa sisään ja noin megaa ulos pingiki on toista sataa eli mulla on luurissa telefinlandin rajoitukseton netti. Sitten mulla on tietokoneessa saunalahen mokkula ja masto on melkein 20 kilometrin päässä linnuntietä ja nopeudet ovat just ko katon niin http://www.speedtest.net/my-result/3064284413 :D että tuommonen ero. :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT