Myös Sanoman ja SBS Discovery TV:n televisiolähetykset tulevat nettiin – Areenan lähetykset HD-aikaan ensi vuonna

Myös Sanoman ja SBS Discovery TV:n televisiolähetykset tulevat nettiin – Areenan lähetykset HD-aikaan ensi vuonna
Suomalaiset televisiokanavat elävät parhaillaan historiansa yhtä suurinta murroskautta, jossa rikotaan vanhoja liiketoimintamalleja ja otetaan käyttöön uusia. Nopeat verkkoyhteydet ja mobiililaitteet ovat muovanneet ihmisten katselutottumuksia. Aikaan, paikkaan ja päätelaitteisiin sidotut toimintamallit ovat saaneet väistyä uuden aikakauden tieltä.

Tavalliselle suomalaiselle televisionkatsojalle muutos näkyy paitsi Yle-verona myös siinä, että televisio-ohjelmia voi katsella milloin haluaa Yle Areenasta, MTV3:n Katsomosta tai Sanoman Ruudusta. Ohjelmia on tietysti voinut katsella jälkeenpäin tallentamalla ne digiboksin kiintolevylle, mutta vaikka se vapauttaakin käyttäjän televisiokatselun aikariippuvuudesta, on hän kahlittu edelleen paikkaan ja päätelaitteeseen (televisio). Televisiokanavien perustamien nettitelevisiopalveluiden ansiosta ohjelmat voi katsella jälkeenpäin milloin, mistä ja miltä laitteelta tahansa.



Tähän vuoteen asti nettitelevisioiden puutteena oli, että ne eivät tarjonneet käyttäjilleen televisiokatselukokemusta. Ohjelmia ei nähnyt tietokoneelta samaan aikaan kuin lähetys näkyi televisiosta. Lähetyksen loppumista ja sen ilmestymistä verkkopalveluihin piti odotella, mutta keväällä tämä kaava murtui. Yle alkoi tarjota televisiolähetyksiä suoratoistona Areena-palvelunsa välityksellä. Vihdoin televisiolähetyksiä pystyi katsomaan miltä laitteelta tahansa.

Keväällä oli selvää, että muut kanavat tulevat seuraamaan Ylen esimerkkiä hyvinkin pian. MTV kertoikin jo toukokuussa, että senkin televisiokanavat alkavat näkyä verkossa tämän vuoden aikana. Lähetykset starttaavat 5. marraskuuta. Entä muut kanavat ja miten palvelut kehittyvät ensi vuonna?

AfterDawn tiedusteli kanavayhtiöiltä niiden tulevaisuuden visioita verkkopalveluiden suhteen.

Sanomalta (Nelonen, Jim, Liv) kerrottiin, että heidän kanaviaan alkaa nähdä verkon kautta ensi vuonna. Yhtiö ei kuitenkaan halunnut vielä tässä vaiheessa kertoa tarkempaa aikataulua eikä täsmentää suoratoistettavien kanavien nimiä.

TV5:stä ja Kutosesta vastaava SBS Discovery TV:llä ei ole tällä hetkellä lainkaan omaa netti-TV:tä. Muutamia TV5:n ohjelmia, kuten vaikkapa Tatuointistudio Helsink ja Maatilan prinsessa, näkyvät YouTube-soittimen välityksellä kanavan verkkosivuilla. Kutosen ohjelmia ei näe verkosta lainkaan. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu ja SBS Discovery TV:n pohjoismaiset yhtiöt kehittävät parhaillaan yhdessä tuumin omaa netti-TV-palvelua.

SBS Discovery TV:n viestintäjohtaja Eerika Roosin mukaan palvelun kehittämisen yhteydessä tutkitaan "erilaisia mahdollisuuksia tuoda koko pohjoismainen SBS Discoveryn kanavatarjonta kaikkien käyttäjien saataville niin suorana kuin myöhemmin katsottavana kaikilla eri laitteilla". Hankkeen aikataulu on vielä kysymysmerkki.



Ylellä valmistaudutaan puolestaan HD-aikaan siirtymiseen, minkä johdosta myös Areenassa nähtävät kanavalähetyksetkin päivittyvät teräväpiirtoon. Sekä televisiolähetysten että netti-TV-lähetysten kuvanlaatu pitäisi päivittyä suurin piirtein samaan aikaan. Vain Areenassa nähtävän sisällön määrää aiotaan lisätä ja ensi vuoden puolella Areenaan tulee mahdollisuus luoda soittolistamaisia katselukokonaisuuksia.

TV-lähetysten laajeneminen verkkoon tuo mieleen ajatuksen: onko markkinoille tulossa vain verkossa esitettäviä kanavia? Ylen mukaan uusia kanavia ei olla avaamassa ja Sanoma ei kommentoinut kysymystä. SBS Discovery TV:n mukaan se tutkii parhaillaan kaikkia mahdollisuuksia. MTV:n edustajaan emme saaneet yhteyttä.

Tulevaisuudessa jako verkossa ja television kautta lähetettäviin kanaviin tosin muuttuu merkityksettömästi, kun televisioillakin voi selata nettiä ja niiden sovelluskaupoista voi asentaa samoja "kanavasovelluksia" kuin älypuhelimille ja tableteille.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 20. lokakuuta, 2013 16:47
Tägit
YLE Areena MTV3 Katsomo.fi Nelonen Sanoma Ruutu Yle-vero Kutonen TV5 Ruutu.fi SBS Discovery TV
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 1 kommentti
  • Labratoria

    Lainaus:Areenaan tulee mahdollisuus luoda soittolistamaisia katselukokonaisuuksia. Jos tämä on se mitä olen toivonut niin hyvä! :) Se vain on raivostuttavan ärsyttävää ylläpitää selaimessa omia suosikkeja YLE Areenalta, ja etsiä niitä siitä turhien ohjelmien ylitarjonnasta. YLE Areena kaipaa ehdottomasti samanlaista kuin mitä Katsomo on, kaikki omat suosikit merkittynä ja uuden suosikkisisällön ilmestyminen selkeästi "ohjelmaputkeen".

    21.10.2013 02:29 #1

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud