AfterDawn logo

Google kutsuu mediaa koolle ensi viikolla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google järjestää 10.–11. heinäkuuta mediatilaisuuden, johon on kutsuttu noin 50 toimittajaa, kertoo Leo Laporte This Week in Google -ohjelmassaan. Hän arveli tilaisuuden liittyvän Motorolan uuteen puhelimeen, mutta tämä arvelu on myöhemmin osoittautunut vääräksi.

Moto X -aiheisen tilaisuuden puolesta puhui Motorolan taannoinen mainos, jossa mies ja nainen hyppäävät laiturilta veteen. Miehen hyppyasento muistuttaa X-kirjainta ja naisen I-kirjainta, eli yhdessä ne muodostavat XI:n eli numeron 11. Cnetin Motorolaa lähellä olevan lähteen mukaan Googlen kampuksella pidettävä tilaisuus ei liity Moto X:ään, vaan johonkin muuhun.


Laporten mukaan median on kutsuttu paikalle kahdessa erässä, molemmille päiville oma ryhmänsä. Jää nähtäväksi mitä tilaisuudessa aiotaan esitellä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT