AfterDawn logo

Google kolminkertaistaa Driven ilmaisen tallennustilan

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
7 kommenttia

Google on ilmoittanut blogissaan muutoksista, jotka koskevat niin Google Drivea, Gmailia että Google+-palvelua.

Aiemmin palveluilla on ollut erilliset tallennustilat, joista suurin on hieman nurinkurisesti ollut sähköpostilla. Nyt kuitenkin 15 GB ilmainen tallennuskapasiteetti yhdistetään, minkä johdosta vähemmän sähköpostiaan käyttävä pystyy tallentamaan Google Driveen ilmaiseksi huomattavasti enemmän dataa kuin kilpailijoiden nykyisiin perustason palveluihin.

Muutos tulee tapahtumaan seuraavien parin viikon aikana. Sen jälkeen tallennuskapasiteettin on palveluiden kesken yhteinen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Driveen ostettu lisätila on käytettävissä myös esimerkiksi Gmailissa, jonka kapasiteetti oli maksullisenakin aiemmin rajattu 25 gigaan. 200 GB kapasiteetista Google tulee laskuttamaan kymmenen dollarin verran, 100 GB saa puolet halvemmalla.

7 KOMMENTTIA

LaDeXi1/7

Penniäkään en oo maksanu ja Dropboxissa 73 gigaa tallennustilaa.

Valje2/7

@1: Mm, tuo on kyllä totta, kikkailemallahan noita saa aika hyvinkin buffailtua vissiin (kutsumalla kavereita yms). Koetin vähän täsmentää kilpailijoihin liittyvää lausetta.

Pallero203/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LaDeXi:

Penniäkään en oo maksanu ja Dropboxissa 73 gigaa tallennustilaa.

sekuntiakaan en ole lisähommia tehnyt ja megassa 50 gigaa

Lumikki4/7

Kukaan ei tarjoa ilmaiseksi mitään ilman taka-ajatusta. Koska noiden palveluiden ylläpidot maksaa todella paljon rahaa kyseisille "yrityksille".

mjk5/7

@lumikki
Juuri näin ilmaista ei ole olemassakaan...

G0lden_Kebab6/7

Itsellä on Mikkisoftan Skydrivessä 25GB ilmaista.

OneMember7/7

Tähän asit in Googlen antama 10+5 Gt (Gmail+GDrive) tila riittänyt kaikkeen terpeeseen.

EDIT: Seuraavat on jäänyt vähemmälle käytölle:
7 Gt:n SkyDrive
50 Gt:n Mega
2 Gt:n Dropbox

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT