AfterDawn logo

Googlen tulevasta viestimestä paljastuivat nimi ja ulkoasu

Teemu Laitila Teemu Laitila

Google ei ilmeisesti ole ostamassa WhatsAppia, vaan yhtiö aikoo korjata pikaviestipalveluidensa sekamelskan omin avuin. TechRadarin saamat kuvat ja tiedot tuntuisivat vahvistavan uuden palvelun nimeämisen Babeliksi.

Vähemmän yllättäen TechRadarin saamien kuvien perusteella Babel näyttää ihan pikaviestimeltä. Kuvissa näkyy, että Gmailin chatin nykyinen enemmän tekstipohjainen ulkoasu on muuttumassa uudistuksen myötä monista uusista pikaviestimistä tuttuun säikeistettyyn ulkoasuun. Lisäksi kuvat paljastavat, että kuvien jakamiseksi kontaktien kanssa käyttäjän on linkattava Google+-tilinsä sovellukseen.

Uudistetun viestisovelluksen voisi olettaa saapuvan ensi kuun Google I/O -tapahtumassa. Kaikki vuodetut kuvat voi tarkastaa TechRadarin uutisesta.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT