AfterDawn logo

Netflixin sarjojen jaksobudjetti paljastui - yhteen osaan palaa miljoonia

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
8 kommenttia

Netflix on itse ollut hyvin vaitonainen sarjojensa syömistä rahamääräistä. Asiasta perillä oleva CAA-agentuurin Peter Micelli kävi kuitenkin perjantaisessa paneelikeskustelussa läpi tuntemiaan yksityiskohtia, kertoo Variety.

Micelli paljasti jopa yksittäisiin jaksoihin kulutetun rahamäärän. Hänen mukaansa esimerkiski House of Cardsin jaksot alkoivat noin 4,5 miljoonasta dollarista per jakso, mutta vastaava tuottaja David Fincher poltti rahaa lopulta "paljon enemmän".

- Halvin Netflixille myymämme originaalisarja on ollut jaksoltaan 3,8 miljoonan luokkaa, Micelli kertoo.

Myös pian julkaistavien uusien sarjojen budjetit ovat samaa neljän miljoonan luokkaa. Näistä mainittiin esimerkkeinä Hemlock Grove ja Orange is the New Black.

Tulevaisuudessa tullaan näkemään Micellin mukaan yhä enemmän eri tahojen alkuperäistuotantoja ainaisten uusintojen sijaan. Suuret kanavat ja esimerkiksi Amazon Studiosin kaltaiset tahot lähtevät jatkuvasti innokkaammin mukaan tuotantoihin. Micelli vihjasi myös Microsoftin olevan valmistautumassa vastaavanlaiseen liiketoimintaan.

8 KOMMENTTIA

trooper781/8

Täytyy olla kunnon erikoisefektit sarjoissa kun noin paljon maksaa =/

Ranvier2/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Täytyy olla kunnon erikoisefektit sarjoissa kun noin paljon maksaa =/

Taitaa Kevin Spacey ja David Fincher syödä suurimman osan noista rahoista, mutta tietty myös lavasteet ja muu henkilökunta maksa rahaa.

friis3/8

Lainaus:

Micelli later clarified for Variety that these numbers were only his estimates, as he is not privy to the final studio or network budgets or spends.


trooper784/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:


Taitaa Kevin Spacey ja David Fincher syödä suurimman osan noista rahoista, mutta tietty myös lavasteet ja muu henkilökunta maksa rahaa.


Pakollinen palkanalennus kaikille isoille Hollywood staroille niin saadaan tuotteet paremmin (edullisemmin) kaupaksi ;)


PetriR5/8

Olen useamman jakson tuota katsomut ja täytyy todeta, että hyvin tehty ja kiinnostava sarja.
NetFlix varmaan myy sarjan TV-yhtiölle ensivuonna jotta saa rahansa takaisin.

WereCatf6/8

Minolen katsonut ekan tuotantokauden House of Cardsia ja se täytyy ainakin todeta, ettei tuo raha hukkaan ole mennyt: on ihan pirun hyvä sarja, ja tykkään tosi kovasti, kun siinä ei olla menty TV-tuotannon standardien mukaan. Netflix saanee helposti tuon rahan takaisin lisensoimalla House of Cardsin HBO:lle ja kavereille tovin päästä.

himpo7/8

Entäpä jos annettaisiin 10M$ sadalle amatööriryhmälle (100k$/ryhmä) ja jokainen ryhmä tuottaisi yhden kauden omaa sarjaansa?

Saataisiin sata uutta sarjaa (monella eri kielellä) flixiin ja riippuen siitä mitä noista sarjoista asiakkaat alkaisivat seuraamaan joukolla saisivat ne lisää kausia ja paaaaljon lisää rahaa?

Aika halpa kokeilu tyyliin Blair Witch Project, ei voi mennä pieleen koska viimeistää määrä korvaa laadun!

WereCatf8/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Aika halpa kokeilu tyyliin Blair Witch Project, ei voi mennä pieleen koska viimeistää määrä korvaa laadun!

Ei määrä korvaa laatua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT