AfterDawn logo

Karibialaisvaltio taistelee USA:n kauppasaartoa vastaan laillisella piraattisivustolla

Teemu Laitila Teemu Laitila
5 kommenttia

Pieni karibialainen saarivaltio Antigua suunnittelee omaa sisältökauppaansa, jossa myytäisiin Yhdysvaltain viihdeteollisuuden sisältöjä, mutta ilman tekijänoikeuskorvausten tilittämistä eteenpäin. Kaiken lisäksi Antigualla on toimintaan lupa maailman kauppajärjestöltä WTO:lta.

TorrentFreakin mukaan oman "piraattisivuston" pystyttämisen taustalla on Antiguan ja Yhdysvaltojen kauppasota, joka liittyy Antiguan merkittävimpään talouden haaraan eli uhkapeleihin. Yhdysvallat esti antigualaisten uhkapelejä tarjoavien yritysten pääsyn omille markkinoilleen estämällä kansalaistensa rahaliikenteen antigualaisille yrityksille. Uhkapeliala työllisti aiemmin jopa viisi prosenttia pienen valtion kansalaisista, mutta Yhdysvaltain kauppasaarron jälkeen miljardien dollarien bisnes on kutistunut olemattomiin.


Antigua vei kiistan maailman kauppajärjestön WTO:n ratkaistavaksi, joka tuomitsi tapauksen Antiguan hyväksi. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole noudattanut WTO:n päätöstä. Myöhemmin WTO antoi Antigualle oikeuden jättää huomioimatta amerikkalaisyritysten tekijänoikeusmaksuja 21 miljoonan dollarin verran vuosittain.

TorrentFreakin mukaan Antigua aikoo nyt hyödyntää mahdollisuutensa ja perustaa oman sisältökaupan, joka on tarkoitus avata pian. Sivuston tietojen mukaan yksi mahdollinen bisnesmalli voisi olla rajoittamaton pääsy amerikkalaissisältöön viiden dollarin kuukausimaksua vastaan. Vähemmän yllättäen Yhdysvallat ei ole ollut ajatuksesta innoissaan ja se on uhannut Antiguaa vastatoimilla, jos suunnitelma pannaan täytäntöön.

5 KOMMENTTIA

LigHtX1/5

Piraattipoukamalle uusi turvasatama?

avthein2/5

The Pirates of Antigua ;)

syrtek663/5

Hassua miten amerikkalaiset voivat olla noudattamatta itse laatimia ja allekirjottimia sopimuksia silloin niille se sopii.

Lumikki4/5

Lain rikkominen USA:n liiketaloudellisten etujen nimissä on USA:lle ihan normaalia. Kun muut rikkovat USA:n liiketaloudellisia etuja niin heitä metsästetään ympäri maailmaa rikollisina.

Tästä ei seuraa hyvää pitemmän päälle, muut maat kun ovat passiivisia sivusta katsojia jos jotain tapahtuu. Kukaan nykyään ei tee mitään ennen kuin jotain sattuu itselle.

HitUSA_Hard (vahvistamaton)5/5

Ei muuta kuin miehittämättömiä lennokki-iskuja sortajavaltion kohteisiin :) LOL

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT