AfterDawn logo

Youtubelta ja Netflixiltä kilpailija Applen AirPlaylle

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

Kaksi videopalveluiden konkaria ovat päättäneet puhaltaa samaan hiileen. Youtube ja Netflix esittelivät lyhyesti CES-messuilla vaihtoehtoaan Applen AirPlaylle.

Yhtiöt ovat luoneet yhdessä DIAL-nimisen protokollan (Discovery And Launch), jonka avulla sovellukset voivat siirtää kuvaa laitteelta toiselle. Kännykällä voi esimerkiksi selata Youtubesta videoita, minkä jälkeen puhelimen avulla voi avata samaisen sovelluksen esimerkiksi televisiosta ja siirtää toiston sinne.

Suurin juju tekniikassa vaikuttaisi olevan juuri se, että DIAL-ratkaisulla vaikkapa puhelimesta pystyy käynnistämään sovelluksen toisesta laitteesta, kun aiemmin se on täytynyt manuaalisesti käynnistää molemmista laitteista erikseen. Ja mihin sitten tarvitsee toista laitetta, jos joka tapauksessa on kaivettava se television kaukosäädin esiin?

DIAL ei ole ominaisuuksiltaan aivan vastaava kuin AirPlay, mutta monet toiminnallisuudet ovat myös samoja. AirPlayn avulla Applen laitteet voivat esimerkiksi yksinkertaisesti peilata toistensa ruutuja, mutta DIAL:in avulla se ei ainakaan vielä onnistu. DIAL puolestaan huomaa, mikäli laiteparista puuttuu tarvittava sovellus, ja ohjaa käyttäjän tarvittaessa kyseisen laitteen sovelluskauppaan.


DIAL on saanut jo taakseen vaikuttavan joukon alan pelureita. Näihin kuuluvat esimerkiksi Samsung, Sony, Hulu ja BBC.

1 KOMMENTTI

Taeco1/1

Miten MS:n Smart Glass eroaa tästä? En ole kokeillut kumpaakaan, joten olen vähän ulapalla - ovatko ollenkaan sama asia?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT