AfterDawn logo

Facebookilla ei ole keinoja estää "alaikäisiä" rekisteröitymästä

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
4 kommenttia

Facebookilla, sekä esimerkiksi Youtubella, on Yhdysvaltojen lain mukaan velvoite olla päästämättä alle 13-vuotiaita palveluidensa jäseniksi. Käytännössä käyttäjien iän valvominen on kuitenkin hankalaa. Asiasta uutisoi The Guardian.

Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa joka kolmannella 9-12-vuotiaalla on Facebook-profiili. Vaikka palvelu valvookin jossain määrin sinne lisättyä sisältöä, niin ei kukaan kuitenkaan voi taata, etteikö lasten silmiin osuisi jotain sopimatonta. Tämän lisäksi palvelussa saattaa esiintyä pienempien kesken helposti esimerkiksi kiusaamista ja syrjintää.

Facebook ei tästä huolimatta ole kuitenkaan ottanut käyttöön oikeastaan mitään tapaa varmistaa käyttäjiensä ikää. Yhtenäisen hyvän varmistustavan löytäminen olisikin varmasti vaikeaa, sillä esimerkiksi pankkitunnusten käyttö sulkisi paljon potentiaalisia käyttäjiä palvelun ulkopuolelle. Lisäksi tämä toisi yhtiön kontolle jälleen uuden tietosuojaongelman.


Yksi huolenaihe ovat myös vanhemmat, jotka auttavat lapsiaan tekemään tunnukset (ja näin ollen valehtelemaan ikänsä). Alle 18-vuotiaina näkyvät eivät näy palvelun haussa eivätkä vieraat voi nähdä heidän kavereitaan.

4 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/4

"Yksi huolenaihe ovat myös vanhemmat, jotka auttavat lapsiaan tekemään tunnukset (ja näin ollen valehtelemaan ikänsä)"

No se on kyllä vanhempien vastuulla päästääkkö vaiko olla päästämästä LAPSIA Facebookkin ja muutenkin katsoa mitä koneella touhuavat, ei facebook silti ole edes sieltä "pahimmasta" päästä mitä alaikäinen voi netistä löytää varsinkaan jos lapsen netinkäyttöä ei kukaan VANHEMPI valvo, ei se sen facebookin vastuulla -ensisijaisesti- ole...

Fulca872/4

Voin kyllä itse myöntää, että nyky lapset tietävät paljon enemmän kuin minä heidän ikäisenään.. Mutta miten tämä sitten vaikuttaa kehitykseen.. lapsuus aika on alkanut jo varsinkin amerikassa jäämään pois ja suoraan menty jo teiniksi.

Voi olla, että jokusien vuosien päästä alkavat kohta 1-2 luokalla muhinoimaan.... aika sairasta, mutta totta se on!

Mutta miten se sitten liittyy Facebook:kiin?
no tuossa eilen tulikin eteen pikkulapsen profiili, missä oli jotain ihan seksistisiä videoita jakanut muille saman ikäisilleen kavereilleen..

H4X0R-X3/4

Lainaus:

Voin kyllä itse myöntää, että nyky lapset tietävät paljon enemmän kuin minä heidän ikäisenään.. Mutta miten tämä sitten vaikuttaa kehitykseen.. lapsuus aika on alkanut jo varsinkin amerikassa jäämään pois ja suoraan menty jo teiniksi.


No tuo nyt rippuu paljon ihmisestä ja siitä missä kaveriporukassa on pyörinyt. Jotku olivat niitä, jotka selasivat atk-tunnilla pornoa tunnilla esiittääkseen "Miehuuttaan" siinä 10 vuotiaana. Vähän vanhemmassa kastissa olivat sitten pornolehdet... Toisia taas kiinnostivat paljon enemmän toisenlaiset pelit ja vehkeet, mopoista hakkerisivustoihin. ;)

Mutta henkisen kasvun kannalta tuo nyt ei paljoakaan vaikuta. Paljon enemmän on vikaa aikuisen mallin, sekä kasvatuksen puuttumisesta. Nykyään kun katsoo sitä, että millaisia miehiä annetaan malliksi, niin kaikki koskaan aikuiseksi kasvamattomista Houseista/Pöysteistä, kaiken maailman kukkahatusetiin, löytyy.

Sitten sidotaan vanhempien ja opettajien kädet vapaakasvatukseen. Kukaan ei enää nykyään saa sanoa, että mikä on oikein ja väärin. Niin vaikka lapset sitten homoilisivat keskenään, niin puuttua ei saa edes sanallisesti, muuten olet huono vanhempi/opettaja ja sinulla on jotain homoja vastaan. Jos nyt sitten on avioeron jäljiltä toista vanhempaa ollenkaan opastamassa, kun nykyajan ihmiset vaihtavat paria useammin kuin autoa.

Sitten, kun mitään arvopohjaa ei käytänössä saa edes opettaa ja vaihtoehtoja on esillä miljoona, pääasiallisesti kaiken "sekopäisen" ollessa yliedustetusti esillä, niin ei mikään ihme, että kaikenmaailman sekopäitä löytyy ja kouluissa ammuskellaan.

Ehkä tuli taas kärjistettyä, mutta pointti lienee selvä. Facebookki ei ole ongelma aikuistumisen kannalta, mutta muita ongelmia sinä silti on. Se kun on vaan todettua, että aikuiset ihmiset eivät tasan ymmärrä, mitä sinne kirjoittelevat ja miten itsensä nolaavat, niin miten sitten lapset?

Annetaanko lastenkin käytännössä mustamaalata itsensä palvelussa, josta tunnuksiaan ei voi koskaan poistaa, jo ennen kuin he voivat edes ymmärtää, mihin käyttöehtoihin he ovat suostuneet tai mitä koko maailmalle sopii näyttää/puhua?

RingLeaderTM4/4

Facebookilla ei ole keinoja estää "alaikäisiä" rekisteröitymästä

Lainaus: Alle 18-vuotiaina näkyvät eivät näy palvelun haussa eivätkä vieraat voi nähdä heidän kavereitaan.

Joten mitä me tästä voimme ajatella on se että kannattaisko myös omaikä valehdella alaspäin paremman tietoturvan toivossa ?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT