AfterDawn logo

Netflixille ja HBO Nordicille kotimainen kilpailija

Sami Koivunen Sami Koivunen
13 kommenttia

Kotimainen MTV3 on kertonut uusivansa kanavapakettejaan. Uusi MTV3 Total yhdistää C Moren ja MTV3:n maksukanavat yhdeksi paketiksi. MTV Median mukaan uuden paketin hinta tulee olemaan noin 25 euroa kuukaudessa ja se aloittaa toimintansa 5. marraskuuta.

Uuden MTV Total -paketin hintaan kuuluu myös PTV- ja satelliittijakelussa toimiva C More Play -videokirjasto, josta voi katsoa C More -kanavilla esitettyä sisältöä milloin tahansa. MTV Media kertoo tuovansa myös Filmnet-nimisen yhteispohjoismaisen tilausvideopalvelun, jonka toiminta muistuttaa läheisesti Netflixiä ja Viaplayta. Filmnetin käytöstä peritään kuukausimaksu ja palvelun tilaaminen ei edellytä sitoutumista maksukanaviin. Filmnet-palvelun hintaa ei ole vielä kerrottu.

MTV3 Total on erityisesti urheilun ystäville suunnattu palvelu sisältäen laajasti erilaisia urheilutapahtumia. Erona vanhaan uusi paketti tarjoaa mahdollisuuden päästä käsiksi kaikkeen urheilusisältöön yhdellä paketilla ja siten halvemmalla kuukausihinnalla.


Suomeen on saapumassa myös yhdysvaltalaisen HBO:n Pohjoismaisille markkinoille suunnattu HBO Nordic. Palvelun saapuminen on kuitenkin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Netflix puolestaan aloitti toimintansa Suomessa jo 17. lokakuuta.

13 KOMMENTTIA

toope1/13

Ompas kallis. Tohon vielä korttimaksu 3.50€ päälle.

Lumikki2/13

Kilpailu kiristyy...

Tuo kai muuttaa myös Cmore satelliitti (Canal Digital) palvelut. Ainakin CMoren sivuilla on enään tarjolla vain CMore Total satelliitti puolelle.

Nyt: CMore Total (29,90€) + MTV3 paketti (14,95€) = yhteishintaan 39.90€

Korttimaksu 4,10€

Joten en noihin vanhoihin verrattuna pitäisi 25€/kk kalliina.

Toisaalta Viasatin saa tingittyä 19,95€ hintaan, vaikka se on virallisesti 39,90€/kk. Netflix 7,99€.

Tomppa123/13

Lainaus:

MTV Media kertoo tuovansa myös Filmnet-nimisen yhteispohjoismaisen tilausvideopalvelun, jonka toiminta muistuttaa läheisesti Netflixiä ja Viaplayta.


Kun kyseessä on maikkari ja palvelu vieläpä muistuttaa Netflixiä, niin se on varmaan jotain Silverlight-kuraa (TM), jolla ei tee mitään.

nimim. Arch Linux ja Ubuntu käyttäjä

jani19874/13

perus suomi hinta

coreyz5/13

Lopetin lukemisen pidemmälle kuin näin "25 euroa kuukaudessa".

sidrend6/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coreyz:

Lopetin lukemisen pidemmälle kuin näin "25 euroa kuukaudessa".

Samoin.

Curvy27/13

En sanos hintaa korkeeks, mutta toimiiko se DVB-T2 systeemillä ja toinen juttu on, että maikkarilta tulee suurin osa niin kevyttä ohjelmaa, ettei jaksa kovin paljon kiinnostaa. Ja toi riivatun kortin lukija on hinnoiteltu taivaisiin. Sitten netin kautta voi jo seurata aika montaa kanavaa suoraan, ilman mitään maksuja.

vps3588/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tomppa12:

Lainaus:

MTV Media kertoo tuovansa myös Filmnet-nimisen yhteispohjoismaisen tilausvideopalvelun, jonka toiminta muistuttaa läheisesti Netflixiä ja Viaplayta.


Kun kyseessä on maikkari ja palvelu vieläpä muistuttaa Netflixiä, niin se on varmaan jotain Silverlight-kuraa (TM), jolla ei tee mitään.

nimim. Arch Linux ja Ubuntu käyttäjä

On se, HD on vain max. 720p, sen takia kaikki kolmosen hd-kanavat on vain sitä 720p:tä...

T: Vesku

Mynthon9/13

Vieläkö näissä maksukanavapaketeissa tarjotaan tekstitys pakkona neljänneksen ruudusta peittävällä mustalla pohjalla?

chatboy10/13

C Moresta ei kokemuksia mutta mtv3 maksullisista kanavista on sellainen kokemus, ettei tule kylläkään ikävää.
Ymmärsinkö nyt oikein, että kyseessä siis tv-kanavia(tämä uusi paketti) eikä netin kautta?

Lumikki11/13

Lainaus:

Ymmärsinkö nyt oikein, että kyseessä siis tv-kanavia(tämä uusi paketti) eikä netin kautta?


Eiköhän tuossa puhuta lähinnä kaapelipuolesta, mutta kyseessä taitaa olla ihan yleinen MTV3 paketin ja CMoren kanavien yhdistyminen samaan pakettiin. Tulee todennäköisesti muihinkin jakelumuotoihin myöhemmin. Taisivat naamakirjassa jotain tuollaista vihjaista?

MTV3 kanavat nyt ei kovin kummoisia ole, mutta CMoresta löytyy ainakin elokuvapuolelta ihan hyviä kanavia. Total kun on yleensä elokuva/urheilu kanavat paketti. Mutta tiedä nyt sitten mitä tuolla loppujen lopuksi tarkoitetaan.

pkaksp12/13

Muistaakseni Filmnet oli ensimmäisiä maksukanavia mitä itse telkkarista näki joskus tuossa 90-luvun alkupuolella. :P


chatboy13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pkaksp:

Muistaakseni Filmnet oli ensimmäisiä maksukanavia mitä itse telkkarista näki joskus tuossa 90-luvun alkupuolella. :P


Se oli kova sana silloin. Naapurilla oli sellainen kanava. Käytiin katsoo Ramboa, Terminatoria, Paluu tulevaisuuteen,,,

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT