AfterDawn logo

Microsoftin huhutaan havittelevan Rdiota

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

TNW pitää todennäköisenä, että Microsoft olisi tekemässä kauppaa 2010 perustetusta musiikkipalvelu Rdiosta.

Rdio on 18 miljoonan musiikkikappaleen kirjaston omaava Spotifyn kilpailija, joka toimii nykyisin muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa, Espanjassa, Portugalissa ja Pohjoismaissa. Spotifylla on kuitenkin jonkin verran etumatkaa ainakin mitä käyttäjämääriin tulee. Rdio toimii sekä selaimessa että ladattavalla sovelluksella ja on saatavilla myös lähes kaikkiin älypuhelimiin.

TNW perustaa päätelmänsä kiertävien huhujen lisäksi Rdion, Microsoftin ja Skypen kytköksiin. Rdion takana ovat samat ihmiset, jotka panivat Skypen aluille, ja kuten tiedämme, Microsoft osti Skypen vuonna 2011 ja maksoi siitä sopuisat 8,5 miljardia dollaria. Skype on yksi Rdion sijoittajista.

Lisäksi, koska Spotify tekee yhteistyötä Facebookin kanssa, on Rdio entistä enemmän liemessä. Myös Microsoft on suunnitellut Xbox Music -palvelun tuomista markkinoille, joten Rdion ostamista pidetään yhtenä erittäin varteenotettavana liikkeenä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT