AfterDawn logo

KHO: Televisioyhtiöt väärässä Digitan hinnoista

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Korkein hallinto-oikeus on kertonut tänään päätöksestään, jonka mukaan Digitan digitaalisten televisiolähetysten hinnoittelu on ollut viestintämarkkinalain ja Viestintäviraston ehtojen mukaista. Televisioyhtiöiden mukaan Digita perii lähetyksistä liian suurta hintaa palvelun tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin nähden.

Digitan hinnoittelua on tarkistettu Viestintäviraston toimesta vuonna 2008 ja 2010. Molemmilla kerroilla hinnoittelu todettiin asianmukaiseksi, eivätkä valitukset korkeimpaan hallinto-oikeuteenkaan ole tuoneet televisioyhtiöiden toivomaa muutosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on tervetullut ja vahvistaa kaikille toimijoille sen, että Digita noudattaa lakia ja sille asetettuja velvoitteita, ja että hinnoittelumme perustuu palvelun tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Korkein hallinto-oikeus vahvisti helmikuussa 2012 myös Digitan radiolähetysten hinnoittelun olevan syrjimätöntä. Tämän päätöksen myötä asia on loppuun käsitelty ja antaa meille hyvän perustan jatkaa yhteistyötä asiakkaidemme kanssa


Digitan toimitusjohtaja Sirpa Ojala

Korkeimman hallinto-oikeuden toistamiseen hylkäämän valituksen taustalla olivat kaikki Suomen suurimmat televisiotoimijat, mukaanlukien Yleisradio, MTV ja Sanoma. Helmikuussa KHO vahvisti, että myös Digitan radiolähetysten hinnoittelu on syrjimätöntä.

1 KOMMENTTI

teme5651/1

Ylellä ei ainakaan ole varaa valittaa, itsehän on jakeluverkkoyhtiönsä aikanaan pois myynyt. Sopii nyt jälkikäteen miettiä että olisikohan se sittenkin kannattanut pitää omissa käsissä?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT