AfterDawn logo

Panasonic esitteli jättisuurta Super HiVision -näyttöpaneelia

Panu Roivas Panu Roivas
11 kommenttia

Auringonnousun maassa kehitellään parhaillaan 4K-teknologiaa usean toimijan voimin, mutta kehityksen kehittyessä Panasonic on jo esitellyt ensimmäistä 8Kx4K-resoluution Super Hi-Vision -television prototyyppiä, jolla on kokoa huimat 145 tuumaa.

Super Hi-Vision tulee olemaan seuraaja 4K-resoluutiolle, ja sitä aiotaan testata käytännössä Lontoon Olympialaisten aikaan. 7680x4320-resoluution toistamista varten Panasonic ja NHK ovat joutuneet kehittämään uuden 145-tuumaisen prototyyppipaneelin, jossa ei käytetä perinteistä taustavaloa, vaan paneeli on itsevalaiseva. Tämän ansiosta myös katselukulmat ja väritoisto ovat kuuleman mukaan erinomaiset.

Panasonic ei aio tuoda kyseistä prototyyppiä markkinoille asti, ja todennäköisesti 8K-paneelien tulo kuluttajamarkkinoille jää vielä hamaan tulevaisuuteen. Tällä hetkellä ensimmäiset 4K-paneelit ovat tulossa markkinoille, mutta niidenkin hinnat ovat vielä useimpien ulottumattomissa, eikä 4K-sisältöä ole merkittävästi tarjolla. Noin 35 megapikselin hyödyntämiseksi myös paneelien koot ovat entistä suurempia, joten niitä nähdään ensin kaupallisissa kohteissa.

11 KOMMENTTIA

Lumikki1/11

Tuollainen olisi ihan kiva kotona elokuvien katseluun.

xxwavx1122/11

Pikselit olisivat varmaan sietämättömän isoja jotain normikanavaa katsoessa.

sidrend3/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112:

Pikselit olisivat varmaan sietämättömän isoja jotain normikanavaa katsoessa.

Se on täysin katseluetäisyydestä riippuvaa miltä näyttää, kuitenkin on totta, että onhan ne pikselit jo normi tv laadulla 145" paneelilla aika valtavia.

Remixed4/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend:

Se ratkastaan sillä, että katot kaheksaa kanavaa samaan aikaan.

VaraHerra5/11

jos olisi 40-60'' tai 20-23'' niin sitte menisi, mutta tuollainen ei mahtuisi ovesta

johtaja596/11

Kuvasuhde menee sekaisin, jos katsoo 8 kanavaa samaan aikaan.

xxwavx1127/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Remixed:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112:

Pikselit olisivat varmaan sietämättömän isoja jotain normikanavaa katsoessa.

Se on täysin katseluetäisyydestä riippuvaa miltä näyttää, kuitenkin on totta, että onhan ne pikselit jo normi tv laadulla 145" paneelilla aika valtavia.

Se ratkastaan sillä, että katot kaheksaa kanavaa samaan aikaan.

Juu ja joku systeemi että joka katsojalla on kuulokkeet päässä joista kuuluu halutun kanavan äänet.

fgooplape8/11

Tykki on parempi ratkasu, jos haluu ison kuvan olohuoneeseensa.

Gathago9/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti fgooplape:

Tykki on parempi ratkasu, jos haluu ison kuvan olohuoneeseensa.

Millä tykillä päästään läheskään tuohon tarkkuuteen? Mielenkiinnolla odotella tulevaisuutta ja teknologian kehittymistä hiljalleen kuluttajatasolle.

Sokar8010/11

8K resoluutio projektorit ollut jo pitkää JVC 8k video tykki

Jos jotain on jo olemassa vain raha estää monia sitä ostamasta

VaraHerra siinä vaiheessa kun jollain on varaa tohon niin kyllä asuntokin on sen mukainen että mahtuu sisään

mcmopo11/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gathago:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti fgooplape:

Tykki on parempi ratkasu, jos haluu ison kuvan olohuoneeseensa.

Millä tykillä päästään läheskään tuohon tarkkuuteen? Mielenkiinnolla odotella tulevaisuutta ja teknologian kehittymistä hiljalleen kuluttajatasolle.

Ostaa 16kpl fullhd tykkejä niin sillähän tuosta selvitään. Enemmän ongelmaksi tulee että miten noihin tykkeihin saadaan kuva. Tykit vielä saisi noin 16k€ joka varmaan tulisi halvemmaksi kuin tuo näyttö. Kohdistukseenkin voisi kyllä vierähtää tovi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT