AfterDawn logo

Spotify laajenee tänään Saksaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Suoratoistopalvelu Spotifyn potentiaalinen asiakaskunta laajenee tänään reippaasti, kun palvelu avataan saksalaisten käyttöön. Saksa on yhtiön myyntijohtaja Jeff Levickin mukaan maailman kolmanneksi suurin musiikkimarkkina.

Vaikka Saksa onkin Euroopan suurin talous, niin musiikkipalveluille leipä on siellä silti tiukassa. Esimerkiksi Spotifyn kilpailija Grooveshark joutui lopettamaan toimintansa maassa korkeiden lisenssimaksujen takia. Levy-yhtiö Sonyn musiikkivideot eivät näy saksalaisille YouTubessa samasta syystä.

Saksaan rantautumisen esteenä on pidetty Spotifyn aiempaa liiketoimintamallia, jossa musiikkia saattoi kuunnella ilmaiseksi melko vapaasti. Nyt ehtoja on tiukennettu niin, että käyttäjiä houkutellaan maksullisen version tilaajiksi. Tämä on samalla avannut portit Saksan markkinoille. Levickin mukaan Spotify haluttiin julkaista Saksassa juuri oikeanlaisena tuotteena, koska kyseessä on niin suuri markkina-alue.

1 KOMMENTTI

virheinen1/1

Ja saksalaisten vitutus on suuri, kun saivat selville että spotifyhan vaatii Facebook-tunnuksen. Hae Twitteristä "spotify facebook" ja katso sitä järkytyksen määrää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT