AfterDawn logo

AfterDawnin presidenttitentti: Haastattelussa Paavo Väyrynen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
13 kommenttia

AfterDawnin presidenttitentti alkoi eilen Sari Essayahin haastattelulla. Tänään sarja jatkuu kokeneen keskustalaispoliitikon, Paavo Väyrysen, kommenteilla Suomen kyberpuolustuksesta, tietoyhteiskuntakehityksestä ja yksityisyydestä.

Kyberarmeija

1. Iranin ydinvoimaloissa havaittu Stuxnet-mato osoittaa, että valtioiden välillä voidaan käydä selkkauksia myös rauhan aikana. Viron patsaskiistan ja Georgian sota osoittavat nettisodan olevan nykypäivää. Kuinka tärkeänä pidätte Suomen oman kyberarmeijan perustamista?

Kyberuhkiin pitää varautua samalla vakavuudella kuin muihinkin uhkiin ja niin Suomi onkin tekemässä. Merkittävä osa tätä varautumista on TPAK:n (Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea) johdolla laadittava kyberstrategia, johon osallistuvat puolustushallinnon lisäksi myös muut hallinnonalat. On tärkeää koordinoida näitä asioita koko julkishallinnon laajuisesti ja yhteistyössä yritysten kanssa.


Myös puolustusvoimat on varautunut kybersodankäyntiin, mutta sitä varten ei välttämättä tarvita erillisiä kybervoimia nykyisten puolustushaarojen rinnalle vaan enemmänkin eri toimijoiden välisen yhteistyön koordinointia ja vastuiden selkiyttämistä.

2. Minkälaista vastuuta ja tehtäviä tällaiselle armeijalle tulisi antaa sodan ja rauhan aikana? (julkisessa keskustelussa on puhuttu ennaltaehkäisevistä iskuista ja virusten luomisesta)

Puolustusvoimien tehtävät on määritelty laissa, minkä puitteissa jo nykyisellään on mahdollista varautua kybersodankäyntiin. Kyberstrategian yhteydessä pitää tarkastella myös muuta tähän asiaan liittyvää lainsäädäntöä.

3. Mikä on mielestänne kybersodan suurimmat riskit suomalaisille, Suomelle ja yrityksille?

Nykyinen yhteiskunta on monella tapaa riippuvainen erilaisista tietojärjestelmistä ja voi sitä kautta olla hyvin haavoittuvainen erilaisille kyberiskuille, mistä maailmallakin on esimerkkejä. Yksittäisten riskien seurauksia ja vaikuttavuutta en osaa arvioida tarkkaan, mutta kybersodalla voidaan pahimmillaan merkittävästi haitata esimerkiksi energiahuollon lamauttamisen kautta kansalaisten jokapäiväistä elämää ja toimeentuloa.

4. Mistä tällainen uhka voisi olla peräisin ja miksi?

Viittaan edelliseen vastaukseeni.

5. Koetteko, että Suomen puolustusvoimat voisi tulevaisuudessa koostua maa-, ilma-, meri- ja kybervoimista?

Ei se ole täysin mahdotonta, mutta kybersodankäyntiin voidaan varautua myös ilman erillisten kybervoimien perustamista.

Tekijänoikeudet

1. Taiteellisten teosten suoja-aika kestää Suomessa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Onko tälle teidän mielestä perusteita?

Tekijänoikeuslainsäädäntö perustuu kansainvälisiin sopimuksiin ja niihin perustuviin EU-direktiiveihin. 70 vuoden suojaraja on voimassa koko EU:ssa. On epärealistista ajatella, että Suomi yksipuolisesti voisi muuttaa suojarajoja.

2. Tekijänoikeuslaki hankaloittaa esimerkiksi vanhojen sanomalehtien ja kansallisesti tärkeiden elokuvien julkaisua verkossa. Tulisiko lakia tältä osin löyhentää, jotta "kansallisaarteista" voitaisiin nauttia vapaasti?


Tekijänoikeuksissa on kyse eri osapuolien taloudellisista intresseistä. Elokuvien esittäminen on tietenkin helpompaa, jos esittämisestä ei tarvitse maksaa. On kuitenkin muistettava tekijänoikeuksien perimmäinen ajatus: luovan työn tekijällä on oikeus saada kohtuullinen korvaus tekemänsä työn hyödyntämisestä. Kansallisaarteista voidaan nauttia varsin laajasti, koska tekijänoikeuksia on rajoitettu mm. kirjastojen ja vammaisten tarpeisiin tehtävien valmisteiden osalta.

3. Kuinka suurena ongelmana pidätte immateriaalista (patentteihin ja teoksiin kohdistuvaa) piratismia ja miksi?

Levyjen, elokuvien ja kirjojen yms. laiton jakelu verkossa on suuri uhka luovalle teollisuudelle ja piratismi kaikille innovaatioille.

4. Eri puolilla maailmaa on otettu käyttöön ns. kolmen hudin laki, jonka avulla verkkoyhteys voidaan katkaista jos käyttäjä jää kiinni kolmesti verkkopiratismista. Tulisiko verkkoyhteyden katkaiseminen olla mahdollista Suomessakin samoin perustein, vaikka YK on määritellyt sen perusoikeudeksi?

En usko YK:n on tarkoittaneen sitä, että sen määrittelemillä perusoikeuksilla voitaisiin perustella rankaisematta jättämistä piratismin kaltaisesta toiminnasta. Jos tekijä syyllistyy jatkuvasti verkkopiratismiin, josta aiheutuu merkittävää haittaa, tulee tällaiseen toimintaan voida puuttua kovinkin toimin. Sanktioissa pitää pyrkiä EU-maiden yhteiseen menettelytapaan.

Sensuuri ja yksityisyys

1. Suomessa on käytössä poliisin hallinnoima lapsipornosuodatus, jolla estetään kansalaisten pääsy kielletyille internetsivustoille. Mitä olette mieltä sensuurista ja tulisiko olemassa olevan suodattimen käyttöä laajentaa?

Ongelma, jota lapsipornosuodatuksella pyritään ratkaisemaan, on erittäin vakava. Sitä vastaan on taisteltava kaikin tehokkain keinoin. Tämän kaltainen suodatus ja sen laajentaminen on enemmänkin seurausten hoitoa, kun meidän pitäisi pystyä puuttumaan ongelmiin ja niiden syihin jo huomattavasti aiemmin. Tähän liittyen on tärkeää nostaa yhteiskunnassa esille materialististen arvojen rinnalle yhteisöllisyyttä, toinen toisistamme välittämistä ja arvostamista sekä oikean ja väärän tunnistamista, jotta voimme mahdollisimman hyvin ehkäistä myös lapsipornon leviämistä ja muita nettimaailmassa esiintyviä vakavia ilmiöitä.

2. Ruotsissa voimaan tullut niin sanottu FRA-laki mahdollistaa maan rajojen kautta kulkevan liikenteen seuraamisen. Suomi ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin suojellakseen kansalaistensa yksityisyyttä, vaikka suuri osa Suomen tietoliikenteestä kulkee Ruotsin läpi. Millaisena uhkana naapurivaltioiden harjoittamaa salakuuntelua pidätte kansalaisten ja yritysten kannalta?

Ylipäätään yksityisyydensuojan heikkeneminen internetissä on huolestuttava ilmiö, mutta en osaa arvioida tähän asiaan liittyvän uhan suuruutta.

3. Eri puolilla maailmaa operaattoreiden vastuuta asiakkaiden verkkoliikenteen valvonnassa on pyritty kasvattamaan. Mitä mieltä olette suuntauksesta?

Viittaan edelliseen vastaukseeni.

Tietoyhteiskunta nimeltään Suomi

1. Tulisiko Suomen entistä aktiivisemmin vapauttaa verovaroin tuotettuja tietoaineistoja julkiseen ja ilmaiseen käyttöön? (kuten Maanmittauslaitoksen karttatiedot)

Jo edellisen hallituksen ohjelmassa linjattiin periaateratkaisuista, joilla mahdollistetaan julkisen sektorin tuottamien tietojen avaaminen laajempaan käyttöön. On hyvä, että tätä linjaa jatketaan edelleen ja tutkitaan myös uusia mahdollisuuksia tähän liittyen kuitenkaan tietosuojaa vaarantamatta.

2. Tulisiko valtion ottaa suurempi rooli nopeampien Internet-verkkojen rakentamisessa?

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa internet-pohjaisilla palveluilla on entistä suurempi rooli ja tämä suuntaus tulee varmasti jatkumaan. Siksi riittävien internet-yhteyksien rakentaminen tasavertaisesti ja kohtuuhintaisesti kaikkien suomalaisten saataville on ensiarvoisen tärkeää. Valtion nykyistä suurempi rooli internet-yhteyksien rakentamisessa on perusteltua, mikäli muutoin ei pystytä takaamaan riittävän nopeita internet-yhteyksiä kaikille suomalaisille.

3. Mitkä ovat mielestänne Suomen tietoyhteiskuntakehityksen tärkeimmät painopistealueet?


Yksi on tietysti edellisessä vastauksessani esille ottamani asia: riittävän nopeiden ja kohtuuhintaisten internet-yhteyksien turvaaminen kaikille suomalaisille asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi pitää kiinnittää enemmän huomiota käyttäjä- ja asiakaslähtöisyyteen. Suomi esimerkiksi vanhenee vauhdilla. Laitteiden valmistuksessa ja sähköisissä palveluissa pitää ottaa huomioon myös iäkkäimmät käyttäjäryhmät.


Muita tärkeitä asioita ovat mm. sähköisen asioinnin ja palveluiden kehittäminen ja tehostaminen julkisella sektorilla sekä yritystoiminnan kehittymistä tukevat hankkeet esimerkiksi sähköiseen kaupankäyntiin, PK-yritysten toimintaedellytysten parantamiseen ja innovaatiojärjestelmän uudistamiseen liittyen.

4. Tapani-myrsky osoitti kuinka haavoittuvainen Suomen viestintäinfrastruktuuri on. Millä tavoin Suomi voisi kehittyä tällä saralla?

Tapani-myrskyn tuhojen seurausten hoidossa epäonnistuttiin pahoin ja meillä on siihen liittyen paljon opittavaa. Ensinnäkin myrskyyn ja sen tuhoihin varautuminen oli puutteellista monelta osin, mutta erityisesti epäonnistuttiin tuhojen korjaamisessa. Myrskytuhojen ennaltaehkäisy sekä sähköyhtiöiden ja puhelinoperaatoreiden toiminta ei kuulu suoranaisesti tasavallan presidentin toimivaltaan, mutta kuten kannanotossani 4.1.2012 kerroin, presidenttinä puuttuisin päättäväisesti Tapani-myrskyn kaltaisten tapausten esiin nostamiin kriisijohtamisen ongelmiin. Tulevaisuudessa on varmistettava, että tämän mittaluokan kriisejä hoidetaan kokonaisvaltaisesti valtioneuvoston johdolla. Hyvän lähtökohdan tarjoaa Vanhasen I hallituksen vuoden 2004 tsunamin jälkeen kehittämä kriisijohtamismalli.

Kuluttajien maksut

1. Jouluna tuli päätös Yleisradion rahoituksen järjestämisestä. Oletteko tulevan Yle-veron kannalla, vai oletteko jonkin muun järjestelmän kannalla. Perustelut mielipiteelle.

Täysin oikeudenmukaista ja toimivaa keinoa Ylen rahoittamiseksi ei ole olemassa. Ehdotetulla Yle-verollakin on omat heikot puolensa, mutta muiden esillä olleiden vaihtoehtojen joukosta se on paras. Etenkin nykyisen kaltaisen tv-lupamaksun aika on ohi.

2. Hyvitysmaksujärjestelmään on tulossa uudistus vuonna 2013. Nykyinen tallennusalustapohjainen malli aiotaan muuttaa joksikin muuksi. Millainen on teidän mielestä sopiva ratkaisu, vai toimiiko kyseinen järjestelmä enää digitaalisen median aikakaudella? Julkisuudessa on puhuttu laajakaistoista perittävästä verosta.


Jos joutuisin määrittelemään päätöksentekijänä kantani tähän kysymykseen, kuuntelisin ensin huolella asiantuntijoita ja tekisin vasta sitten oman linjaukseni asiassa.

13 KOMMENTTIA

Lumikki1/13

No mitä tuohonkin sanoisi. Tuomitsee jotkut asiat ja ei osaa kommentoida tiedon puutteen takia toisia. Ainoat minusta hyvät kommentit oli ne että oli huolissaan yksityisyyden heikkenemisestä internetissä ja että kuuntelisi asiantuntijoita. Vaikutti ihan poliitikolta.

PS: Piratismi ei ole UHKA vaan seuraus yhteiskunnassa olevasta ongelmasta.

Insomniu2/13

Lainaus:

Koetteko, että Suomen puolustusvoimat voisi tulevaisuudessa koostua maa-, ilma-, meri- ja kybervoimista?

Ei se ole täysin mahdotonta, mutta kybersodankäyntiin voidaan varautua myös ilman erillisten kybervoimien perustamista.

Olen eri mieltä, jos halutaan oikeasti suorituskykyinen yksikkö.

"Kybertaistelut" mennään aivan eri säännöillä ja termille "rauha" on aivan uusi käsitys kybertaistelussa.


Hehheh, mutta poliitikon vastauksilta nuo vaikuttivat. Mitään ei kielletä, mitään ei ylistetä ja kaikelle pitäisi tehdä jotain.

daim0n3/13

Paavo on pelimies ;) aina ollut

Lauzi4/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Insomniu:

Lainaus:

Koetteko, että Suomen puolustusvoimat voisi tulevaisuudessa koostua maa-, ilma-, meri- ja kybervoimista?

Ei se ole täysin mahdotonta, mutta kybersodankäyntiin voidaan varautua myös ilman erillisten kybervoimien perustamista.

Olen eri mieltä, jos halutaan oikeasti suorituskykyinen yksikkö.

"Kybertaistelut" mennään aivan eri säännöillä ja termille "rauha" on aivan uusi käsitys kybertaistelussa.


Mutta tarvitsisiko tämän osaston olla yhdenvertainen maa-, ilma- ja merivoimien kanssa? Miten se toiminta hankaloituisi, jos tuo olisi osa jotain edellämainituista puolustushaaroista?

Pave pistelee kyllä aika rauhallisia vastauksia, mutta joistain vastauksista paistaa ettei olla ihan 90-luvulle jämähdetty.
Mutta mutta? Piratismi on kaiken luovan loppu ja nettisensuuri on ihan jees jos sen tekee hyväksyttävän otsikon alla?

Ergopad5/13

Asialliset kommentit tuli Paavolta. Näyttää, että Paavo voi mustana hevosena juosta vielä kakkos kierokselle...

http://www.ksml.fi/uutiset/presidentinv...verkossa/986224

ep_6/13

Katos. Ihan yllätti nämä Paavon vastaukset. Ainakin parempi on kuin Essayah. Niinistöä, Haavistoa ja Arhinmäkeä odottelen mielenkiinnolla.

Mutta kaikeahan sitä ehdokkaat lupailee ennen vaaleja, mutta niin ne kummallisesti usein unohtuu kun vaalit on ohi.

PikkuPulu7/13

Politiikan rautainen ammattilainen ihan selkeästi.
Niin ympäri pyöreitä ja monitulkintaisia vastauksia ettei tahdo oikein mitään selkeää kantaa saada.

Lainaus:

Suomessa on käytössä poliisin hallinnoima lapsipornosuodatus, jolla estetään kansalaisten pääsy kielletyille internetsivustoille. Mitä olette mieltä sensuurista ja tulisiko olemassa olevan suodattimen käyttöä laajentaa?


Kauniisti vältteli vastaamasta varsinaiseen kysymykseen tässä. Ammattipoliitikko on kyllä.


Väittää ainakin kuuntelevansa asiantuntijoita niin jotain positiivista jos sattuisi oikeasti niin tekemään.

Niinistön ja Haaviston vastauksia odotellaan oikein innolla.

Sove928/13

Ne asiantuntijat tuossa hyvitysmaksuvastauksessa ovat tietysti Kotiloinen ja kumppanit. ;)

exlex9/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Katos. Ihan yllätti nämä Paavon vastaukset. Ainakin parempi on kuin Essayah. Niinistöä, Haavistoa ja Arhinmäkeä odottelen mielenkiinnolla.

Mutta kaikeahan sitä ehdokkaat lupailee ennen vaaleja, mutta niin ne kummallisesti usein unohtuu kun vaalit on ohi.

Jaa. Luin noi molemmat vastaukset ja mielestäni ovat aivan yhtähyviä. Mielipiteetkin näyttivät olevan pitkälti samanlaisia. Taidat vain olla Paven miehiä. Itse en...

Pakko ottaa kantaa tuohon piratismiin, kun tuntuu olevan osalla porukalla näissä keskusteluissa melkomyönteinen kanta piratismiin. Olen täysin samaa mieltä Paavon ja Essaajan kanssa piratismista. Mielestäni suomalaisilla on todellakin varaa ostaa musiikki, pelit, ohjelma jne. Itselläni ei ole yhtään piraattisovellusta koneellani taikka tietääkseni piraattimusiikkia ja enkä ole mennyt konkurssiin vaikka olenkin ostanut kaiken. Edustan myös tällähetkellä opiskelijaa. Sitä paitsi omatuntoni on huomattavasti puhtaampi. Ymmärrän kyllä, että opiskelijalla on kiusaus kopioida joku elokuva netistä, mutta toisaalta leffat voi vuokrata halvalla, joten mielestäni tässäkään ei ole piratismille aihetta.

Eli kyllä meillä kaikilla pitäsi olla varaa ostaa noi ja kalleimmista ohjelmista on yleensä olemassa ilmaiset opiskelijaversiot jne... Suomalainen opiskelija edustaa kuitenkin maailma 7% rikkaimpia ihmisiä, joten tuskin ollaan konkurssiin menossa.

Lumikki10/13

@exlex

Itse kirjoitan tänne aika paljon piratismista ja tekijäoikeudesta. En itse myöskään omista piraatti tuotteita tai ainakin luulen että en omista. Ostan myös omani tai vuokraan tai lainaan. Joskus nuoreana tuli kokeiltua vähän sitä ja tätä, mutta näin aikuisena on jäänyt nuo "kokeilut" pois.

Kirjoitan tämän siksi että en ole piratismin puolesta, mutta en ole myöskään Tekijäoikeusjärjestöjen puolesta. Miksi näin?

Koska piratismi ei ole oikein, tuotteesta pitää maksaa kohtuullinen korvaus sen tekijälle. Olen nähnyt monen käyttävän että tää on sitä nylkyaikaa (piratismi) tekosyynä siihen mitä he itse haluavat. En yhdy tuollaiseen näkemykseen. Vaikka ymmärrän kyllä digitaalisen jakelukanavan edut.

Tekijäoikeusjärjestöt, mediayhtiöt ja erillaiset DRM-järjestelmät ovat kyllä myös vahingoittaneet kansaa monella tavoin. Olen itse kokenut tämän asian monissa asioissa. Kun pyritään rajoittamaan materiaalinen käyttöä tai otetaan yli-hintaa niin usein myös se rajoittaa ihan lailiseksi ajatellun materiaalin käytön ja hankintaa.

Kysymys miten tämä tekijäoikeus järjestöjen toiminta on sen parempaa kuin jonkun opiskelijan piratismi. Minusta molemmat asiat ovat yhtä tuomittavia jos ne aiheutaa ongelmia, se että toinen ei riko lakia ei tee siitä oikeutettua. Etenkin kun tämä taho on itse muokannut niitä lakeja joilla se piratismi tuomitaan ja heidän oma toiminta hyväksytään.

Kysymys on kohtuudesta, eli kun yksityinen eduntavoittelu vahingoittaa muita ihmisiä tai tahoja niin se ei ole enään suotavaa toimintaa, oli se laitonta tai laillista.

Joo ei nuo Paavon vastaukset minusta olleet sen parempia, enemmänkin kyse oli vastaamattomuudesta. Ihan kuin poliitikko väistelisi vastauksia, koska pelkää niiden negatiivisia vaikutuksia. Toisaalta jos vastaa rehellisesti niin henkilöllä on ainakin omia mielipiteitä joihin uskoo, eikä vain mukaile yleistä linjaa.

On niin helppo sanoa että "Rikollinen" pitää tuomita rikoksesta. On myös erittäin helppoa tuomita muita ihmisiä asioista joita itse ei tee, kuin nähdä asiat mahdollisimman puoluettomasti molemmilta puolilta.

daim0n11/13

Nää AD:n haastattelut sitten loppu tähän vai ? Alkaa meinaan vaalit oleen aika lähellä ja viimenen ennakkoäänestyspäivä huomenna.

Vai pitääkö tästä vetää johtopäätös, että AD puoltaa keskustakristillistä politiikkaa :p

teppoI12/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:

Nää AD:n haastattelut sitten loppu tähän vai ? Alkaa meinaan vaalit oleen aika lähellä ja viimenen ennakkoäänestyspäivä huomenna.

Vai pitääkö tästä vetää johtopäätös, että AD puoltaa keskustakristillistä politiikkaa :p

Muutkin ehdokkaat ovat luvanneet haastattelun. Isommat mediatalot vain kuluttavat ehdokkaiden ajan aika tehokkaasti, minkä takia me olemme jääneet vähän paitsioon.

Summacity13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Katos. Ihan yllätti nämä Paavon vastaukset. Ainakin parempi on kuin Essayah. Niinistöä, Haavistoa ja Arhinmäkeä odottelen mielenkiinnolla.

Mutta kaikeahan sitä ehdokkaat lupailee ennen vaaleja, mutta niin ne kummallisesti usein unohtuu kun vaalit on ohi.

Jaa. Luin noi molemmat vastaukset ja mielestäni ovat aivan yhtähyviä. Mielipiteetkin näyttivät olevan pitkälti samanlaisia. Taidat vain olla Paven miehiä. Itse en...

Pakko ottaa kantaa tuohon piratismiin, kun tuntuu olevan osalla porukalla näissä keskusteluissa melkomyönteinen kanta piratismiin. Olen täysin samaa mieltä Paavon ja Essaajan kanssa piratismista. Mielestäni suomalaisilla on todellakin varaa ostaa musiikki, pelit, ohjelma jne. Itselläni ei ole yhtään piraattisovellusta koneellani taikka tietääkseni piraattimusiikkia ja enkä ole mennyt konkurssiin vaikka olenkin ostanut kaiken. Edustan myös tällähetkellä opiskelijaa. Sitä paitsi omatuntoni on huomattavasti puhtaampi. Ymmärrän kyllä, että opiskelijalla on kiusaus kopioida joku elokuva netistä, mutta toisaalta leffat voi vuokrata halvalla, joten mielestäni tässäkään ei ole piratismille aihetta.

Eli kyllä meillä kaikilla pitäsi olla varaa ostaa noi ja kalleimmista ohjelmista on yleensä olemassa ilmaiset opiskelijaversiot jne... Suomalainen opiskelija edustaa kuitenkin maailma 7% rikkaimpia ihmisiä, joten tuskin ollaan konkurssiin menossa.

Ohjelmien opiskelijaversioistakin on tietyt määräykset/vaatimukset mitkä pitää täyttyä että saa esimerkiksi jonkun Microsoftin opiskelija lisenssin. Esim. datanomi opiskelijat saavat monessa oppilaitoksessa ladattua microsoftin ohjelmistoja täysin ilmaiseksi, kunhan ilmoittaa koulun opiskelija sähköpostin ja on ilmoittautunut väh. yhdelle kurssille jolla jotain ohjelmaa tarvitaan. http://koudata.fi/node/127 tuossa esimerkki.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT