AfterDawn logo

Ruotsissa napsahtaa vankeutta jo 20 elokuvan jakamisesta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
23 kommenttia

Ruotsalaisen oikeuslaitoksen linja piratismia kohtaan on alkanut siirtyä aiempaa tiukempaan suuntaan tänä syksynä. Vankeusrangaistuksen langettamiseen riittää nykyään jo 10-20 elokuvan tai noin tuhannen musiikkikappaleen jakaminen laittomasti verkossa.

Ruotsalaiset tuomioistuimet ovat tämän vuoden syksyn aikana jakaneet kymmenisen tuomiota niin tavallisille vertaisverkkojen käyttäjille kuin DC-hubien ylläpitäjillekin. Tuomiot ovat vaihdelleet sakoista vankeusrangaistuksiin.

Käytännössä valittu linja tarkoittaa sitä, että Ruotsissa on jopa 500.000 kansalaista, jotka voitaisiin määrätä vankeuteen.

Suomessakin tekijänoikeusjärjestöt ovat olleet kiinnostuneita pikkurikollisista, joille annetut rangaistukset toimivat pelotteena muille käyttäjille. Esimerkiksi elokuussa eräs keravalainen mies sai 10 päiväsakkoa ladattuaan yhden levyn.

23 KOMMENTTIA

teppoI1/23

Vankeuden määrääminen on vähän yliampuva rangaistus. Esimerkiksi Suomessa kun anastat vastaavasta arvosta fyysistä / virtuaalista omaisuutta, saat tuomion näpistyksestä (sakkoja).

Esim.:

http://www.oikeus.fi/54105.htm

oxygenol2/23

[sarcasm]
Annetaan huumediilerien, raiskaajien, pahoinpitelijöiden selvitä rikesakoilla. Pistetään Ville 25-vuotias insinööri vankilaan istumaan muutaman leffan jakamisestä, että hänestäkin tulisi mallikansalainen joka osaa ryöstää vanhuksia. AIVAN LOISTAVA IDEA!
[/sarcasm]

Pc_P3/23

Elokuvien lataaminen nettiin on pahempi rikos, kuin raiskaus?
Poliitikko vastaa: Kyllä.

Lainaus:

Annetaan huumediilerien, raiskaajien, pahoinpitelijöiden selvitä rikesakoilla.


Lainaus:

Poliitikot ovat ihmisen kaltaisia olentoja, jotka ovat opetelleet puhumaan paljon paskaa tarkoittamatta yhtikäs mitään. He ovat myös erikoistuneet antamaan uskomattoman ympäripyöreitä vastauksia kysymyksiin.


Tomppa894/23

Näinpä. Tekijänoikeuden rikkominen, talousrikokset ja mm. omaisuutensa puolustaminen ovat Suomessa isompia rikoksia kuin esim. tuo aiemmin mainittu raiskaus.

gigguli5/23

Naurahdin otsikon luettuani. Mutta eipä sitten enää naurata kun joutuu putkaan tollasesta. Sitten hävettää poliitikkojen puolesta...

Bodomed6/23

Kyllä mä ainakin menisin ihan mielelläni sinne putkaan asti jos sillä selviäisin ettei tartteis maksaa sakkoi!?

Siitähän sais vaan piireissä hyvää mainetta että on ollu putkassa.

Zeitsei7/23

Ruotsin (ja miksei Suomenkin) Piraattipuolueelta toivoisi jonkinlaista julkista kampanjaa ja uutisointia nykyisenlaisen kehityksen tiimoilta. Yllättävää hiljaiseloa viettäneet viime aikoina. Pari vuotta sitten kun olivat hyvin aktiivisia.

EiVoiOllaEAS (vahvistamaton)8/23

Tämä uutinen on taas näitä, tulee ja menee. Aika kivasti laskea, jos 5% ruotsalaisista laitettaiin vankilaan, taitaisi systeemi kaatua. Ei taitaisi yhteiskunta toimia.

Ei mutta ihan oikeasti - järki käteen nyt. Minusta tämä on samanlaista, kuin nettiyhteyksien katkaiseminen. Toisaalta ministeri kehuu tulemaan, vaikka yöllä toimiiko se. No eihän se kaikaisemisen jälkeen toimi.

Olen aina verrannut tätä postin lähettämiseen. Jos lähetän postissa DVD levyjä, jotka ovat täynnä syyllistyn rikokseen; tosin se ei ole jakamista samalla tavalla kuin netissä - jakelun määrää on vaikeampi todistaa.

Mutta yksi ero siinä on, postin tuloa ei katkaista oli vastaanottamastani sisällöistä huolimatta.

NUIJJA9/23

Tietääkö kukaan tapausta täällä Suomessa tahi Ruotsissa, jossa oikeasti on annettu ehdotonta vankeutta.

Kylläkin aika kohtuuttomia nuo lainpykälät sinänsä, onhan se mielenkiintoista, kuten ketjussa aikaisemminkin mainittiin.
Jos varastat Mikko Alatalolta /Levy.Oy/Teosto.lta yhden levyllisen saat sakkoja tahi vankeutta, mutta K-Kaupan Väiskiltä/Keskolta selviät rikesakolla.

D). lähtisiköhän näin käyn pöllimässä Fiskars.sin tehtaalta sakset saan sakkoja / vankeutta, mutta pöllin sakset K – Väiskiltä tulee vain rikesakko.

Tuota voisi tietysti joku asiantuntija pohtia onko mitään pohjaa ja jos on lainsäätäjien toimissa pientä ihmetystä.



ed: kilotus viheitä?

Boss9310/23

<HTML>
<Body>
<Sarcasm>
No eipä sitten muuta kun torrentit alas ja kansa kadulle raiskaamaan ja näpistelemään mummojen laukkuja!
</Sarcasm>
</body>
</HTML>

Potelius11/23

Lainaus:

Käytännössä valittu linja tarkoittaa sitä, että Ruotsissa on jopa 500.000 kansalaista, jotka voitaisiin määrätä vankeuteen.

Ja lakien on tarkoitus suojella kansalaisiaan.


prxos12/23

toisaalta ymmärrän laikirjaimen kiristymisen, koska jonkun leffan jakaminen netissä on kuitenkin hieman eri juttu kuin se, että kaveriporukassa kierrätetään levy vuoron perään jokaiselle. Tottakai vertaus esim. raiskaukseen on ymmärrettävä ja siinä olisikin mielestäni paljon vielä petrattavaa varsinkin sillä puolella.


Taitaa vaan levy-yhtiöillä,teostoilla jne olla paremmat lobbarit parlamenteissa kuin ihmisoikeusjärjestöillä. Siinä ehkä se syy tähän asiaan. Pitäisiköhän tässä masinoida nettiväkeä alkaa pistämään päättäjille postia raiskausrangaistusten yms. asioden kiristämisestä. Ehkä jos piraattipuolue ajaisia tuota asiaa, alkaisi Kaisa Rastimo rätkyttämään uuden suomen blogissa, kuinka nettinörtit koittaa peitellä omia TEKIJÄNOIKEUSRIKKEITÄÄN ihmisoikeudet esiin ottamalla.


Lopetan pakinan tähän, anteeksi.

NauhoitanLaillisesti (vahvistamaton)13/23

Piraattipuolueen kannattajat ovat täysiä pellejä ja ruotsalaiset kopioijien vankilaanpistäjät täysin kajahtaneita :D

jartar14/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti prxos:

toisaalta ymmärrän laikirjaimen kiristymisen, koska jonkun leffan jakaminen netissä on kuitenkin hieman eri juttu kuin se, että kaveriporukassa kierrätetään levy vuoron perään jokaiselle.


Vaikea ottaa kantaa esimerkkiisi kun ei tietoa onko lainattu levy alkuperäinen, laillinen vai laiton kopio.

Kuitenkin, toki leffan jakaminen netissä on laitonta mutta kyllä rangaistuksen pitäisi olla jossain suhteessa rikoksen vakavuuteen. Yhtään tutkimusta ei ole missä oltaisiin voitu osoittaa että nettilataaminen aiheuttaa tulonmenetyksiä. Nykyiset "tulonmenetykset" ovat vain arvioita jotka ilmeisesti arvotaan satunnaislukugeneraattorilla.

Sveitsin malli tosin osoittaa kiistattomasti sen että nettilataaminen ei vaikuta viihdeteollisuuteen
http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...sena_sveitsissa

Kun tulonmenetyksiä ei tule niin pitäisin rikkomusta vähäisenä. Pieni sakkorangaistus on kohtuullinen korvaus tämän tason asiasta. Vankeus on jotain totaalisen ylitseampuvaa...

tubii15/23

mites toi sit menee, 20 eri leffaa jaettu 100%, vai esim yhtä leffaa jaettu 2000%? Tai jos oot ladannu 2000 leffaa ja jakanu kaikkia noin 1% verran, tuleeko siitäkin linnaa?

oTB16/23

Harmi Ruottalaisille :D

Bollivia (vahvistamaton)17/23

Jep, kaikki kansalaiset vankilaan, myös ne, jotka pitävät päällä lapsityövoimalla teetettyjä vaatteita. Kait tiedät päällä olevien vaatteittesi alkuperän??

Herrat sitten "oikeisiin töihin" ja elättämään 5-miljoonaa vankia!

Juu, ja miksi ruotsalaiset eivät pistä virustehtailijoita kuriin?
Ruotsalaiset luulevat, että jokainen koneen käyttäjä tietää, mikä bitti verkossa on laillinen ja mikä bitti laiton.

Bollivia (vahvistamaton)18/23

Jep, kaikki kansalaiset vankilaan, myös ne, jotka pitävät päällä lapsityövoimalla teetettyjä vaatteita. Kait tiedät päällä olevien vaatteittesi alkuperän??

Herrat sitten "oikeisiin töihin" ja elättämään 5-miljoonaa vankia!

Juu, ja miksi ruotsalaiset eivät pistä vrustehtailijoita kuriin?
Ruotsalaiset luulevat, että jokainen koneen käyttäjä tietää, mikä bitti verkossa on laillinen ja mikä bitti laiton.

eikka222 (vahvistamaton)19/23

Politiikon suu on kuin lapsen pylly.Kaikki tietää mitä sieltä tulee mutta kukaan ei tiedä milloin sieltä tulee.

Makke20/23

Uutisessa on virhe. Keravalaismies ei saanut sakkoja lataamisesta, vaan jakamisesta. Lataaminenkin on kiellettyä, mutta ei rangaistavaa.

oTB21/23

No sitä minäki vähän jo mietin =)

oTB22/23

Eli toisin sanoen sen tiedoston eteenpäin levittämisestä saa rangaistukesen.

horgh23/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NauhoitanLaillisesti:

Piraattipuolueen kannattajat ovat täysiä pellejä ja ruotsalaiset kopioijien vankilaanpistäjät täysin kajahtaneita :D

Hienoa esittää tuollaisia väittämiä Piraattipuolueen kannattajista, mihin perustat tämän? Itse olen puolueen kannattaja, enkä ole ainakaan sirkuskoulua käynyt, joten pelleksi en voi itseäni ainakaan nimittää. Turhaa aukomista tuollainen.

Itse asiaan, täytyy vain ihmetellä lainsäätäjien näkemyksiä eri rikosten vakavuudesta. Vaikka taistelemme ihmisten oikeuksien puolesta niin lait muuttuvat hitaasti, vastassa on todella paljon rahaa ja valtaa (to-mafia). Tällä hetkellä tärkeintä on suojata käyttäjiä mielivaltaisilta laeilta. Kehotan kaikki siis levittämään tietoisuutta esimerkiksi VPN-yhteyksistä keinona suojata itsensä mielivaltaista hallintoa vastaan. Suomessa ei tietääkseni mikään taho ole vielä pyrkinyt estämään yhtään VPN:n tarjoajaa (estäisi laillista yritystoimintaa), joten nämä palvelut ovat käytettävissämme. Esimerkiksi 5€ kuussa on pieni vakuus siitä, että turvaa loppuelämänsä (mahdollisesti jopa miljoonakorvaukset = elämä pilalla) mielivaltaa vastaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT