AfterDawn logo

TS: nykyisenlainen maksutelevisio vaarassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Turun Sanomat uutisoi tänään portsmouthilaisen pubinpitäjän Karen Murphyn ja brittiläisen BSkyB-satelliittikanavayhtiön välisestä riidasta, joka on nyt päätynyt EU:n tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomiolla voi olla kauaskantoisia seurauksia maksutelevisioiden toimintamalleihin.

Kenkä puristaa siitä, että Karen Murphy päätti esittää Valioliigan ottelut pubissaansa halvan kreikkalaisen liittymän kautta. Valioliigan esitysoikeudet Britanniassa kuitenkin omistaa BSkyB, joten yhtiö oli luonnollisesti näreissään pubin tekemästä valinnasta. BSkyB väittää Murphyn rikkoneen yhtiön tekijänoikeuksia.

EU:n tuomioistuimen julkisasiamies on asettunut tuomioehdotuksessaansa Murphyn puolelle, koska hänen mukaansa yksi EU:n peruspilareita on tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuminen. TV-oikeuksien myyminen maakohtaisesti on julkisasiamiehen mukaan tämän peruspilarin vastaista. Hänen mukaansa oikeudet tulisi olla EU:n laajuisia.


Jos tuleva päätös on Murphyn kannalta myönteinen, niin koko maksutelevisiotoiminnassa voidaan joutua tekemään suuria muutoksia. Televisiointioikeuksien hintojen uskotaan romahtamavan, ellei tv-yhtiöt enää saa yksinoikeutta jonkin tapahtuman lähettämiseen. Televisioyhtiöt joutuisivat kilpailemaan oikeuksista kaikkia muita Euroopan TV-yhtiöitä vastaan, koska koko EU:n kattavat oikeudet voitaisiin myöntää vain yhdelle yhtiölle. Päätöksellä voi olla vaikutuksia myös yleisemminkin digitaalisen jakelun toimintamalleihin.

4 KOMMENTTIA

mjk1/4

Hmm, mielenkiintoista. Halvemmat kanavat kyllä kiinostaisivat, nyt canal itsellä ja siellä paketissa on sellaisia joita ei katsella ja sitä myötä maksaa niistä, joten noita nippuja voisi pilkkoa vaikka 2-3:n ryhmiin..mutta tämä on kyllä aika mielenkiintoista seurata kuinka tv-firmat alkavat lobata oikeutta...toivottavasti ei.

tmthippie2/4

Täysin globaali TV on ollut mahdollista jo vuosia, ainoastaan TV-kanavat ja ohjelmien tarjoajat ovat pidelleet kiinni keinotekoisista rajoista, koska sillä tavalla on mahdollista saada enemmän rahaa.

Osa kuluttajista on jo siirtynyt laillisten tarjoajien ohi, koska nykyisen tekniikan turvin mikään muu kuin sopimus ei estä kuluttajia katsomasta mitä tahansa TV-ohjelmaa joko samaan aikaan tai muutamaa tuntia sen ensiesityksen jälkeen lähestulkoon missä tahansa päin maailmaa.

syrtek663/4

hienoa, sitten vain tekijäinoikeusjärjestelmän kimppuuun, kansallisten järjestelmien sijaan pitöisi olla vain muutama globaali järjestelmä jotta esim musiikkia ja tv sarjoja voitaisiin ostaa mistä maasta mihin maahan tahanasa omien kartellijärjestelmien sijaan.

Sokar804/4

Tai sitten käy näin




Viime aikoina on MTV3 ym kanavilla tulee häiritsevä teksti ruutuun

Ehkä sitä normaali tv kanaviakaan saa sitten katsoa ?

Olihan vanhoissa DVD aluekoodi rajat siksi että esim jenkeistä ostettu DVD ei toimi suomessa

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT