AfterDawn logo

Qriocity tuo musastreamaukset Sonyn laitteille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Sonyn internet-yhteyden omaaville laitteille on jatkossa luvassa kattava musiikkikirjasto, sillä yritys kertoi eilen avaavansa Qriocityn musiikkiosaston lähiaikoina useissa maissa.

Videopalveluna alun perin käynnistetty Qriocity saa siis uuden musiikin suoratoistoa tarjoavan Music Unlimited -sivuhaaran, joka muistuttaa toiminnaltaan esim. Spotifyta. Music Unlimitedin valikoimiin kuuluu noin 6 miljoonaa musiikkikappaletta, joita voi kuunnella internet-yhteyden avulla mm. PlayStation 3 -pelikonsoleilla, Bravia-televisioilla ja tietokoneilla.

Palvelu käynnistyi Irlannissa ja Britanniassa eilen. Palvelu avautuu lisäksi ensi vuoden aikana ainakin Australiassa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa, mutta valitettavasti Suomea ei näkynyt julkaisukalenterissa.


Music Unlimitedissä on kaksi eri kuukausimaksullista vaihtoehtoa. Basic-jäsenyys maksaa 3,99 puntaa (noin 4,70 euroa), ja se tarjoaa radiokanavineen Last.fm-palvelua muistuttavan toteutuksen, jossa kuunneltavia kappaleita ei voi valita vapaasti. 9,99 punnan (noin 11,70 euroa) hintainen Premium-jäsenyys tarjoaa puolestaan vapaan pääsyn kaikkiin palvelun kappaleisiin.

Sonyn johtoportaan mukaan yksittäisten kappaleiden tai albumeiden ostoa ei palveluun otettu mukaan, koska kyseisellä osa-alueella kilpailu iTunesia vastaan olisi lähes mahdotonta. Analyytikoiden mukaan Sonyn on kuitenkin vaikeaa kilpailla myös vastaavia mainosrahoitteisia palveluita vastaan, joten Qriocityn musiikkipuolen tulevaisuus ei näytä ruusuiselta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT