AfterDawn logo

Team X3 mursi PS3:n tuoreimman firmwaren?

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

PlayStation 3 -pelikonsoliin liittyvä taistelu hakkereiden ja Sonyn välillä on nähtävästi jälleen päättynyt hakkereiden voittoon, sillä eilen julkaistujen tietojen perusteella Team X3 onnistui kiertämään PS3:n uusimman 3.50-versionumerolla varustetun firmwaren suojaukset. Täten myös tuoreimman ohjelmistopäivityksen omaavilla konsoleilla voi mahdollisesti ajaa epävirallisia sovelluksia.

Asiasta kertoi aluksi ranskalainen Logic Sunrise -sivusto, joka julkaisi samalla tekniikan toimivuutta esittelevän videon. Videolla konsoli käynnistetään X3max-tikun kanssa, ja sillä ajetaan sitten kotikutoista FTP-palvelinta.

Videolla ei näytetä kuitenkaan virallisten PS3-pelien pelaamista, joten tällä hetkellä ei ole varmuutta, että toimivatko pelit kunnolla kyseisen tempun kanssa.

Suojausten murtaminen tapahtuu aiempien PS3-hyökkäysten tavoin ohjelmoitavan USB-laitteen avulla, johon sijoitetaan konsolissa ajettava hyökkäyskoodi. Koodia ei ole toistaiseksi laitettu jakeluun, mutta todennäköisesti se on yhteensopiva myös muiden vastaavien laitteiden kanssa.

Logic Sunrisen mukaan lisätietoa asiasta on luvassa lähiaikoina.

Alla Logic Sunrisen julkaisema video

5 KOMMENTTIA

muppis1/5

Äh. Typerää, että ihmiset joutuu rikkomaan lakia, että saavat masiinasta sen irti mitä haluavat. Konsolivalmistajat kyllä kusee aika hyvin nilkkoihinsa. Julkaisisivat kunnolliset kehitystyökalut ja sivuston mitä kautta voisi jaella softia (kuten Maemo.org, Ovi.com, jne..)

TemeTee2/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Kuva kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa:

jampt3/5

Kohta sony tekee mukamas ovelat ja korvaa USB liitännän jonkinlaisella omalla patentillaan.

Croft4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TemeTee:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Äh. Typerää, että ihmiset joutuu rikkomaan lakia, että saavat masiinasta sen irti mitä haluavat. Konsolivalmistajat kyllä kusee aika hyvin nilkkoihinsa. Julkaisisivat kunnolliset kehitystyökalut ja sivuston mitä kautta voisi jaella softia (kuten Maemo.org, Ovi.com, jne..)

Kuva kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa:

-Kuva kertoo mutta valitettavasti Lenovo, vaikka hienolta näyttääkin... :(

Bluejack5/5

Lainaus:

TemeTee

Kuva kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa:

Niin mitäs tämä kuva nyt kertoo.. ???

Jaa jotta murtaminen on tehty k.o kokoonpanolla vai..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT