AfterDawn logo

RapidSharea rangaistiin 150 000 euron sakoilla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

RapidShare-tiedostonjakopalvelun vastoinkäymiset oikeustaisteluissa ovat jatkuneet, ja tällä kertaa yritystä on rangaistu 150 000 euron sakoilla, koska se ei ole toiminut aiemmin annettujen määräysten mukaisesti.

Rangaistus koskee tämän vuoden helmikuussa käytyä oikeuskäsittelyä, jossa RapidShare määrättiin estämään tiettyjen tekijänoikeudella suojattujen kirjojen luvaton jakelu palvelunsa kautta erilaisten suodattimien avulla.

Myöhemmin tehdyn tarkastuksen mukaan RapidShare ei ollut kuitenkaan ottanut kunnollisia suodatustekniikoita käyttöön, joten tiedostonjakopalvelun oikeuteen haastaneet tahot vaativat rangaistusta velvollisuuksien laiminlyönnistä.

Oikeus oli kustantajien kanssa samaa mieltä, jonka takia RapidShare joutuu nyt maksamaan sakkoja. Oikeuden mukaan RapidSharen olisi mm. pitänyt tarkistaa palveluun lähetettävien tiedostojen tiedostonimiä, ja tarvittaessa estää tietyllä tavalla nimettyjen tiedostojen päätyminen palveluun.


RapidSharen onneksi nyt annettu rangaistus ei ollut pahimmasta päästä, sillä palvelun johtoporras olisi aiemman päätöksen mukaan voitu tuomita jopa vankeusrangaistuksiin. RapidSharea voidaan kuitenkin rangaista myöhemmin uudelleen, jos määrättyjä suodatustekniikoita ei oteta käyttöön.

4 KOMMENTTIA

Gilbertt1/4

Ei tunnu missään tuollainen sakko.

himpo2/4

Siis mitä hyötyä on laittaa filtterilista palveluun jonne mennään kuitenkin foorumeiden yms. sivustojen linkkien kautta?

Nimeät vain kirjan uudelleen vaikka k.irja.txt ja sit linkität siihen ja kerrot että se on oikeesti sitten kirja.txt ja kaikki lataa onnellisina.

Ja sitten joku onneton yrittää julkaista omaa tiedostoaan jossa sattuu olemaan sama sana kuin filtterissä, eipä onnistukkaan.

JussiFX3/4

@2 Jep, kyllä ihmiset osaavat kiertää näitä filttereitä.

avthein4/4

Lainaus:

...pitänyt tarkistaa palveluun lähetettävien tiedostojen tiedostonimiä, ja tarvittaessa estää tietyllä tavalla nimettyjen tiedostojen päätyminen palveluun.

Sananvapaus takaa oikeuden olla suorittamatta esitettyjä toimenpiteitä. Kenelläkään ei ole oikeutta, tai puhumattakaan velvollisuutta sensuroida kansalaisten viestintää pelkästään joidenkin avainsanojen perusteella!

Ainoastaan nykyinenkin laki velvoittaa poistamaan selkeästi laittoman materiaalin, mutta sekin pitää tapahtua virallisesti oikeudenomistajien yksilöidyn pyynnön kautta ja varmistaen että todellakin poistetaan laitonta materiaalia, eikä esim. aihetta sivuavaa kritiikkiä, mielipiteitä, arvioita yms.

PS.
Ja pikkupiraatit laittavat tietysti RapidShareen 3j9djv745jhy.zip -tyyliin nimetyn ja salatun tiedoston, käyttäen joko salasanaa p1rate tai muuta julkistettua salasanaa ;)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT