Googlen johtohahmo jättää tehtävänsä – Ryhtyy neuvonantajaksi

Googlen johtohahmo jättää tehtävänsä – Ryhtyy neuvonantajaksi
Googlen emoyhtiö Alphabetin hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt aikoo jättää nykyiset tehtävänsä. Nettijättiä hän ei kuitenkaan jätä kokonaan, vaan tulevaisuudessa hän aikoo toimia "neuvonantajana" tieteellisiin ja teknologisiin ongelmiin liittyen.

Alphabetin ja Googlen hallituksia johtanut Schmidt toimi aiemmin myös Googlen toimitusjohtajana. Hänen toimitusjohtajakausi alkoi vuonna 2001, joten hänen ansiotaan on hyvin pitkälle hakukoneyhtiön laajeneminen lähes kaiken kattavaksi globaaliksi nettijätiksi. Schmidtin kauden alussa Googlella oli suunnilleen 200 työntekijää ja kuukausittaisten kävijöiden määrä oli 15 miljoonaa kappaletta, nykyään Googlella on useampia verkkopalveluita, joilla on yli miljardi käyttäjää.

Schmidt palkattiin yhtiöön aikoinaan johtohahmoksi, joka auttaisi Googlen perustajia suhtautumaan asioihin aikuismaisesti. Sergei Brin ja Larry Page olivat molemmat Googlen perustamisvaiheessa 25-vuotiaita.

Schmidt toimi Alphabetin toimeenpanevana hallituksen puheenjohtajana (executive chairman). Hänen tilalleen aiotaan palkata puheenjohtaja, jonka toimivalta ei yllä päivittäisiin asioihin (non-executive chairman).

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 22. joulukuuta, 2017 10:05
Tägit
Alphabet Google Eric Schmidt
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2018 AfterDawn Oy