AfterDawn logo

Googlen tekoäly teki historiallisen löydön – Aurinkokunta ei ole uniikki

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Googlen kehittämät tekoälyalgoritmit ovat löytäneet NASAn Kepler-avaruusteleskoopin tuottamasta datasta uuden planeetan. Löytö on historiallinen parilla tapaa, se esimerkiksi osoittaa millaisia hyötyjä tekoäly voi tuoda avaruustutkimuksen saralle.

Uusi planeetta löytyi Kepler-90 tähtijärjestelmästä, jonka ympärillä tiedetään nyt kiertävän kahdeksan planeettaa. Kyseessä on Aurinkokunnan lisäksi toinen tunnettu tähtijärjestelmä, jolla on näin monta planeettaa. Löytö siis käytännössä osoittaa, ettei aurinkokunta ole järjestelmänä ainutlaatuinen. Tieteilijät uskovat planeettoja löytyvän aikanaan vielä lisää, sillä keskustähden ympäriltä löytyy vielä runsaasti kartoittamatonta avaruutta. Kepler-90 sijaitsee 2200 valovuoden päässä Maasta.

Kepler-avaruusteleskooppi lopetti toimintansa vuonna 2013. Se ehti kuitenkin kerätä neljän toimintavuoden aikana paljon aineistoa ja Google päätti laittaa tekoälynsä tutkimaan aineiston heikkoja signaaleja, jotka ovat jääneet tutkijoilta huomaamatta.


Google aikoo julkaista käyttämänsä koodin, jolloin harrastelijat voivat treenauttaa omia järjestelmiään eksoplaneettametsästystä varten.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT