AfterDawn logo

Applelta odotetaan isoa yrityskauppaa – Aikoo ostaa Shazamin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple on aikeissa ostaa musiikikappaleiden tunnistamiseen erikoistuneen Shazamin, kertoo Techcrunch. Kaupasta saatetaan tiedottaa jo tänään.

Shazamilla on takanaan pitkä historia, vaikka maailman maineeseen se onkin noussut vasta älypuhelinsovellusten aikakaudella. Shazamin avulla käyttäjä pystyi tallentamaan ääninäytteen esimerkiksi radiosta soivasta kappaleesta, minkä jälkeen sovellus analysoi näytettä ja yritti tunnistaa mistä kappaleesta on kyse. Brittiläinen yhtiö on tehnyt läheistä yhteistyötä Applen kanssa, palvelu on esimerkiksi integroitu Siriin iOS 8:sta lähtien.

Techcrunchin mukaan Apple voisi maksaa Shazamista noin 300 miljoonaa puntaa (noin 340 miljoonaa euroa). Edellisellä rahoituskierroksella yhtiön arvoksi määriteltiin miljardi dollaria, joten yhtiön arvosta on hävinnyt kaksi kolmasosaa mikäli kauppa menee näillä tiedoilla läpi.

Applea saattaa kiinnostaa Shazamissa palvelun tiukempi integrointi Apple Music- ja Siri-palveluihin, mutta niiden lisäksi yhtiön tavoitteena saattaa olla palvelun laadun nostaminen uudelle tasolle omien tekoälyalgoritmien avulla. Toisaalta Apple saattaa myös nähdä Shazamin tunnistuspalvelulle syntyvän uutta potentiaalia esimerkiksi laajennetun todellisuuden saralla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT