AfterDawn logo

Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple aikoo viivästyttää kesällä WWDC-kehittäjätapahtumassa esitellyn HomePod-älykaiuttimen julkaisua ensi vuoden alkuun. Alkuperäisen aikataulun mukaan HomePodin olisi pitänyt tulla myyntiin ensi kuussa.

Myöhästymiselle ei annettu täsmällistä syytä, mutta selvästikään laitetta ei saatu kaupallisen lanseerauksen edellyttämään kuntoon – oli vika sitten ohjelmistossa tai raudassa. Applen mukaan yhtiö tarvitsee hieman lisää aikaa saadakseen HomePodin sellaiseen kuntoon, että se voidaan saattaa kuluttajien käteen. Ensi vuoden alussa HomePod tulee myyntiin Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa.

Applelle myöhästyminen on suuri tappio, sillä HomePodilta jää nyt tärkeä joulusensonki totaalisesti ohi. Apple on todennäköisesti viimeiseen asti yrittänyt saada tuotteen valmiiksi ajoissa, mikä selittäisi myös sen miksi Apple ilmoittaa viivästyksestä näin myöhään. HomePod tulee Yhdysvalloissa myyntiin 349 dollarin hintaan. Kaiutin kilpailee markkinoilla jo olevien Amazon Echon ja Google Homen kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT