AfterDawn logo

Radikaali muutos Facebookiin? Uutisvirrassa vain mainoksia ja kavereiden päivityksiä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Facebook testaa parhaillaan uutta uutisvirtanäkymää, jossa käyttäjän tykkäämien sivujen julkaisemat viestit ohjautuvat toissijaiseen uutisvirtaan. Järjestelmää kokeillaan kuudessa eri maassa, muiden muassa Slovakiassa ja Serbiassa.

Käyttäjille esitettävä ensisijainen uutisvirta koostuisi jatkossa lähinnä käyttäjän kaveripiirin julkaisemista päivityksistä sekä sivujen päivityksistä, joille on ostettu Facebookilta näkyvyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi uutissivustoille sitä, että Facebook-käyttäjän ensisijaiseen uutisvirtaan päästäkseen, sivuston pitää markkinoida julkaisua Facebookin kautta. Muussa tapauksessa julkaisu hautautuu toissijaiseen virtaan, jota käyttäjä ei välttämättä edes seuraa.

Muutos voi olla suuren luokan katastrofi uutissivustoille tai muille sisältöpalveluille, joiden liiketoiminta perustuu Facebookista tulevalle liikenteelle. Ensivaiheen kokemusten perusteella Facebookista tuleva liikenne on pudonnut jopa 60–80 prosenttia testauksen alkamisen myötä. Radikaalin pudotuksen taustalla voi tosin olla se, että muutos on varsin tuore. Käyttäjät eivät ole oppineet vielä seuraamaan kahta uutisvirtaa. Käyttäjien pitäisi oppia ja totutella muutokseen.


Slovakialaisen Dennik N -uutispalvelun toimittaja Filip Struhárik kertoi The Guardianille, että uutissivustolle Facebookista ohjautuvan liikenteen määrä on pudonnut noin 60 prosentilla torstain jälkeen. Facebook alkoi ilmeisesti tuolloin testata järjestelmää maassa.

Struhárik arvelee kuitenkin, ettei Facebookin testaama järjestelmä tule olemaan kovin suuri menestys. Hän ei usko keskimääräisen ihmisen haluavan lukea pelkästään mainostettua sisältöä ja kavereiden tylsiä päivityksiä. Uutisvirta ilman uutisia vaikuttaa hänestä kovin tyhjältä.

Facebookin mukaan sillä ei ole suunnitelmissa laajentaa testausta muihin maihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT