Puolustusvoimat päätti – E-urheilijat pääsevät Urheilukouluun

Puolustusvoimat päätti – E-urheilijat pääsevät Urheilukouluun
Puolustusvoimat on hyväksynyt elektronisen urheilun Urheilukoulun lajiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elektronisen urheilun parhaimmistolla on mahdollisuus suorittaa varusmiespalvelu sen oleellisesti häiritsemättä oman uran kehittymistä.

Pelkkä videopelaaminen ei riitä, sillä Urheilukouluun valittavat henkilöt käyvät läpi erikoisjoukkohaastattelun. Valintaprosessi ei ole täysin puolustusvoimien asiantuntemuksen varassa, vaan haastatteluprosessissa konsultoidaan Suomen elektronisen urheilun liittoa. Urheilukoulutukseen valittujen sotilaskoulutusta kuvaillaan fyysisesti ja henkisesti vaativaksi tiedustelualan koulutukseksi.

E-urheilijoiden palveluspaikka riippuu saapumiserästä Urheilukouluun valittavien urheilijoiden määrästä. Mikäli valittavia urheilijoita on riittävästi, perustetaan Urheilukouluun koulutusta varten oma lajiryhmä. Tällöin Urheilukouluun hyväksyttyjen urheilijoiden palvelus toteutetaan Kaartin jääkärirykmentissä.

Mikäli valittuja ei ole tarpeeksi lajiryhmän perustamista varten, voidaan valintakriteerit täyttävien urheilijoiden palvelus toteuttaa palvelukseenastumismääräyksen mukaisessa palveluspaikassa. Urheilija saa käyttöönsä urheilukomennusvuorokausia valmentautumiseen ja kilpailemiseen.

Lisätietoa Urheilukouluun hakemisesta löytyy Puolustusvoimien verkkosivuilta.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 6. lokakuuta, 2017 15:38
Tägit
eSports eSport Elektroninen urheilu e-urheilu Urheilukoulu puolustusvoimat
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 2 kommenttia
  • oxygenol

    Silloin kun minä olin nuori niin tehtiin sukset itse koivusta ja hiihdettiin 500km ylämäkeä ja umpihangessa. Nää nykyajan teinitaistelijat istuu koneella ja pelaa dotaa... Mitä ihmettä?

    6.10.2017 15:52 #1

  • jartar

    Uskomatonta perseilyä. Vielä kun muutama vuosi kehitellään ideaa, niin intti voidaan käydä läpi mobiilipeliä pelaamalla. Loppusodaksi voidaan sitten arpoa joku räiskintäpeli ja niiden perusteella voidaan jakaa natsat. Todella vanhanaikainen tuollainen fyysinen armeija. Virtuaalista sen olla pitää!

    Tietokone + Chord Hugo + Grado RS1i = heaven

    6.10.2017 17:59 #2

© 2017 AfterDawn Oy