AfterDawn logo

Huippusuosittu pikaviestin pistää lapun luukulle 20 vuoden jälkeen

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Pikaviestimet, kuten WhatsApp, ovat jo vuosia olleet vakiotapa pitää yhteyttä ystävien ja perheenjäsenien välillä. Yli miljardin käyttäjän massiiviset viestialustat ovat kuitenkin suhteellisen uusi ilmiö, sillä niiden nykyisenkaltaiseen läpilyöntiin vaadittiin SMS-viestien lyömistä.

Facebookien ja muiden pikaviesteillä on kuitenkin paljon kiittämistä internetin alkuperäisille keskustelusovelluksille, joiden käyttäjämäärät eivät liikkuneet edes sadoissa miljoonissa. Näihin lukeutuu Suomessa vähemmän käytössä ollut AOL Instant Messenger, tuttavallisemmin AIM.

Yhdessä Microsoftin ja Yahoon Messengerien kanssa maailman suosituimpiin pikaviestimiin vuosituhannen vaihteesta alkaen kuulunut AIM on päässyt nyt tiensä loppuun. 20 vuotta sitten vuonna 1997 esitelty palvelu suljetaan nyt.

AIM oli käytännössä ensimmäinen valtaisan suosittu pikaviestin, joskin israelilainen ICQ kerkesi julkaista oman palvelunsa ensin. AOL osti ICQ:n 1998. Erityisesti Yhdysvalloissa suosittu palvelu, kiitos internet-palveluntarjoaja AOL:n, sulkee lopullisesti joulukuun 15. päivä.


Sen suosion ohi ajoi lopulta Googlen Gchat, Facebook ja lopulta WhatsApp mobiilisovelluksineen.

AOL myytiin mobiilioperaattori Verizonille vuonna 2015 n. 4 miljardin euron kauppahintaan.


1 KOMMENTTI

keke.fi1/1

Tässä teidän juttelu ja seuraa
uudet aiheet joka tulee S-Postissa
On hyvää asiaa joten kun tässä nyt ?
Kysytään sitten että haluaisitko sit
Liittyä tai luoda (tilin) AfterDawniin
Saas nähdä onnistunko ?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT