AfterDawn logo

Samsungin Windows-virtuaalilaite paljastui vuodossa

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Microsoftin uusi Windows Mixed Reality -alusta on toistaiseksi ollut varsin vähäisesti näkyvillä, mutta Redmondista on vakuutettu, että alusta lähtee lentoon uusien yhteistyökumppanien avustuksella. Tähän mennessä esimerkiksi Asus on paljastanut oman Windows-virtuaalikypäränsä, mutta nyt vuotaneet kuvat paljastavat kenties tähän mennessä tärkeimmän kumppanin ja sen tulevan laitteen.

Twitter-käyttäjä WalkingCat on julkaissut oheiset kuvat, joissa esiintyy Samsungin vielä julkistamaton virtuaalitodellisuuslaite. Kuten kuvista voi nähdä, niin kyseessä on Windows Mixed Reality -laite, kuten aiemmin mainitsemamme Asusin kypärä.

Kyseessä on todennäköisesti ensi viikolla järjestettävässä Microsoftin julkaisutilaisuudessa esiteltävä laite. Microsoft on kertonut esittelevänsä Windows Mixed Reality -visiotaan ja siihen liittyviä laitteita ensi tiistaina San Franciscossa.


Samsungin laite vaikuttaa tukevan kolmiulotteista sijainnin ja asennon mittaamista, sisältää kaksi kameraa edessä, äänentoisto on AKG:n käsialaa ja mukana on kaksi tuttua VR-ohjainta.

Korealaisyhtiö on tietysti ollut yksi tärkeimmistä valmistajista virtuaalitodellisuuslaitteissa jo pidemmän aikaa. Se on tuonut VR-kokemuksia suurelle yleisölle vuosien ajan erityisesti huippupuhelinten ja niihin liitettävien Gear VR -lisälaitteiden avulla.

Samsungin lisäksi Windows Mixed Reality -laitteita odotetaan kaikilta tärkeimmiltä PC-valmistajilta.

1 KOMMENTTI

Nikotiko1/1

*haukotus*

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT