AfterDawn logo

Yle korjasi Areenan Chromecast-ongelmia, tekstitykset eivät vielä näy

AfterDawn AfterDawn

Yle on kertonut Twitterin välityksellä, että se on saanut Areenan videot toimimaan jälleen Googlen videoalusta Chromecastilla. Aiemmin tänään Yle kertoi, että Chromecastilla toistettaessa kaikki videot eivät ole toimineet.

Yle Areenan virallinen Twitter-tili kertoo nyt viestissään, että videot toistuvat, mutta ongelmiakin vielä löytyy.

Yksi asia, jota ei ole Ylen toimesta vielä saatu korjattua on tekstitykset. Niinpä nyt kaikkien Areena-videoiden toisto jälleen onnistuu, mutta tekstitykset eivät vielä toimi.

Chromecast-lisälaite mahdollistaa videoiden toistamisen toiselta laitteelta helposti televisiossa tai muussa näyttölaitteessa. HDMI-liitäntään liitettävä ja USB-johdolla virtansa saava pieni mokkula on ollut tuettu hiljattain 10 vuotisjuhlaa juhlineen Yle Areenan videoissa jo 2014 lokakuusta.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT