AfterDawn logo

Microsoft maksaa Bingin ja Edge-selaimen käytöstä myös Euroopassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Vuonna 2010 Microsoft käynnisti epätoivoiselta vaikuttavan ohjelman: yhtiö alkoi maksamaan Yhdysvalloissa sen Bing-hakukoneen käytöstä. Riihikuivaa bingaamisesta ei kuitenkaan saanut, vaan Microsoft palkitsi käytöstä pisteillä, joilla voi taas hankkia jotakin rahanarvoista.

Viime vuoden elokuussa ohjelma muuttui niin, että pisteitä alkoi kertyä muidenkin Microsoftin tuotteiden käytöstä. Esimerkiksi nettiselaimen vaihdosta Microsoft Edgeen palkitaan pisteiden muodossa. Pisteitä kertyy myös Microsoftin kaupoissa tehdyistä ostoksista. "Kanta-asiakasohjelma" on kuitenkin pysynyt vain yhdysvaltalaisten käyttäjien herkkuna, mutta nyt sen kattavuusaluetta on laajennettu Britanniaan.

Tulevien kuukausien aikana Microsoft Rewards -ohjelma on tarkoitus ulottaa myös manner-Eurooppaan: Ranskaan ja Saksaan. Pohjois-Amerikassa ohjelma tuodaan kanadalaisten käyttöön.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT