AfterDawn logo

Spotifylle 50 miljoonan rajapyykki, Apple jäänyt kauas taakse

Matti Robinson Matti Robinson

Spotify kertoi eilen uudesta merkittävästä merkkipaalusta Twitterissä. Viesti sisältää kiitoksen 50 miljoonalle tilaajalle hashtagillä #Spotify50.

Musiikin suoratoistopalvelu on kasvanut tasaisen tehokkaasti viime vuosina ja onnistunut nokittamaan tahdissa jopa uuden ja erittäin kovilla panoksilla julkaistun Apple Musicin. Spotifyllä oli 2015 kesällä noin 20 miljoonaa maksavaa tilaajaa, kun Applen palvelu saapui markkinoille.

Apple on onnistunut keräämään tähän mennessä todennäköisesti hieman yli 20 miljoonaa tilaajaa, kun samassa ajassa Spotify on kasvanut 30 miljoonalla. Lisäksi Spotifyllä on tietysti tarjota mainosrahoitteinen ilmaispalvelu, jonka käyttäjämäärät ovat arviolta jossain 150 ja 200 miljoonan välimaastossa. Yhtiö ei kuitenkaan enää julkaise ilmaispalvelun käyttäjämääriä.

Spotify iski hiljattain erityisesti Tidal-musiikkipalvelun markkinarakoon kertomalla, että se tuo saatavilla Hi-Fi-lisäpalvelun, joka tarjoaa kuluttajille häviötöntä pakkausta viiden dollarin kuukausittaista lisähintaa vastaan. Apple on puolestaan vastannut Spotifyn ylivoimaan rahalla ja tuo palveluunsa yksinoikeussisältöä useilta huippuartisteilta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT