AfterDawn logo

Samsung esitteli uuden sukupolven QLED-televisiot

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Tällä viikolla käynnistyvät maailman suurimmat kuluttajaelektroniikan messut Las Vegasissa ja tietysti Samsung on joukossa kertomassa omista uutuuksistaan. Yksi varmasti tärkeimmistä on yhtiön uusi lippulaivatelevisio, joka tuo uudenlaisen teknologian kuluttajien saataville.

Kyse on QLED-televisioista, jossa Q tulee teknologiasta nimeltä Quantum Dots (kvanttipisteet). Kvanttipisteteknologia mahdollistaa entistä väririkkaamman kokemuksen ja Samsungin mukaan parhaan kuvanlaadun koskaan yhtiön televisioissa.

Samsungin mukaan se tuo ensimmäistä kertaa 100 prosentin värivolyymin, jolla yhtiö tarkoittaa, että kaikki värit pystytään toistamaan millä tahansa kirkkaustasolla. Se tarkoittaa huipputason kontrastia ja erottelukykyä riippumatta valaisusta. Tämä on mahdollistettu teknologialla, jossa kvanttipisteissä on uutta metallimateriaalia parantaen väritarkkuutta ja luminanssia.

Samsung on korvannut OLED-tuontantoa kvanttipisteteknologialla, jota on hiljattain esitelty myös tietokoneiden näyttöihin. QLED-televisiot saapuvat Samsungin mallistoon tänä vuonna, mutta tässä vaiheessa mallien hinnasta tai saatavuudesta ei ole tarkempaa tietoa.

2 KOMMENTTIA

Kiedis1/2

Samsungin nykyiset SUHD-malliset TV:thän ovat yhtälailla kvanttipiste-tekniikalla toteutettuja. Hieno markkinointitermi kuitenkin varmasti lisää myyntiä, joten käytetään tästä lähtien QLEDia SUHDin sijaan.

Eriol2/2

Nykyissä malleissa on kvanttipistekalvo parantamassa väritoistoa, mutta QLEDissä pitäisi olla kyse OLEDin tapaisesta itsevalaisevasta nanopartikkelista ilman LED-taustavaloa. Valitettavasti Samsung yrittää tässä jotain markkinointiharhautusta, sillä näissä malleissa on kyllä edelleen taustavalo olemassa. Oikeat QLEDit on ilmeisesti vielä selkeästi kehitysvaiheessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT