AfterDawn logo

Facebook ja Unity puuhaavat kilpailijaa Steamille

Sami Koivunen Sami Koivunen

Facebook on tiedottanut aloittavansa Unityn kanssa yhteistyön Steamin kaltaisen pelialustan kehittämiseksi.

Alustaa kutsutaan Facebook PC Gaming Platform -nimellä. Yhtiöhin yhteyttä ottanut TechCrunch on saanut selville, että tuleva pelialusta toimii Windowsin lisäksi muillakin käyttöjärjestelmillä ja se on täysin erillinen osa Facebookia eli esimerkiksi uutisvirtaa ei olisi palvelussa näkyvillä.

TechCrunchille kerrottiin myös, että alusta tukisi kasuaalien Facebook-pelien lisäksi portattuja iOS- ja Android-pelejä sekä mahdollisesti myös isompia pelijulkaisuja.

Steamilla on tällä hetkellä yli 125 miljoonaa käyttäjää, mutta Facebookilla on mahdollisuus houkutella kehittäjiä vielä paljon suuremmalla pelaajamäärällä. Facebookiin yhdistettyjä pelejä pelaa yhtiön mukaan kuukausittain yli 650 miljoonaa ihmistä.


Facebookin ja Unityn pyrkimyksenä on todennäköisesti kehittää helppo tapa tuoda esimerkiksi Android- ja iOS-pelit omalle pelialustalle. Näin Facebook voisi saada oman osuutensa mobiilipelien tuotoista kehittämättä omaa käyttöjärjestelmää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT