AfterDawn logo

Megaupload-koodari: Kim Dotcomia ei kiinnosta kuin hänen oma nahkansa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Vuoden 2012 Megaupload-ratsiassa ja sitä seuranneissa käänteissä on keskitytty lähes yksinomaan yhden henkilön tarinaan, Kim Dotcomin. Vähemmän palstatilaa on saanut yhtiön ohjelmoijana toiminut Andrus Nõmm.

Tiedostonjakopalvelun perustaja Kim Dotcom on onnistunut välttelemään Uudessa-Seelannissa luovutusta Yhdysvaltoihin, joten hän ei ole joutunut vielä syytteeseen mistään. Dotcomin rahantekokoneen eli Megaclick-mainosalustan koodanneelle Nõmmille ei käynyt aivan yhtä hyvin, sillä hänet tuomittiin Yhdysvalloissa vuodeksi ja yhdeksi päiväksi vankilaan. Vaikka Dotcom on kehunut julkisuudessa auttavansa kaikin keinoin Megauploadin takia syytettyjä, ei auttava käsi ole ylettynyt Nõmmille saakka.

Nõmm kritisoi Eesti Ekspress -lehdessä jo huhtikuussa julkaistussa, mutta nyt Ars Technicassa englanniksi käännetyssä, haastattelussa kovin sanoin Dotcomia. Hänen mielestä Megauploadin perustajaa ei kiinnosta kuin yksi asia – ja se on hän itse. Twitterissä Dotcom esiintyy vapauden puolesta taistelevana soturina, mutta Nõmm ei näe asiaa samalla tavalla. Hän uskoo Dotcomin joutuvan aikanaan Yhdysvaltoihin oikeuden eteen ja silloin hän sysää kaiken vastuun muille pelastaakseen oman nahkansa.


Osana palkkatyötään Nõmm joutui siirtelemään tiedostoja paikasta toiseen, minkä takia hänet lopulta tuomittiin Yhdysvalloissa vankilaan. Hän onnistui kuitenkin välttymään esimerkiksi rahanpesusyytteiltä, koska hän ei ollut yrityksen omistaja eikä hänellä ollut muutenkaan roolia yrityksen rahaliikenteen suhteen. Maksettavaa hänelle tuli vain 100 dollaria oikeudenkäyntikuluja, mutta hän myös menetti FBI:n takavarikoimat 40 000 dollaria.

1 KOMMENTTI

etrade1/1

Ota tuosta nyt selvää. Yhden sana vastaan toisen sana.
Todella sairas maa USA kyllä on.

Mega toimii ihan hyvin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT