AfterDawn logo

Google kuuntelee kotonakin: Esitteli Google Homen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Amazonilta nähtiin viime vuonna varsin yllättävä laitejulkaisu, kun verkkokauppayhtiö lanseerasi Echoksi nimetyn kaiutin–mikrofoni-laitteen. Ajatuksena on, että Echon kautta käyttäjä voisi suorittaa puhekäskyjen avulla yksinkertaisia, mutta kuitenkin välttämättömiä, tehtäviä. Google on seurannut Echon tarinaa sivusta ja on nyt päättänyt esitellä samankaltaisen tuotteen.

Google Home on siis pienehkö kaiuttimesta ja mikrofoneista koostuva "tötterö", joka kuuntelee jatkuvasti ympäristöä. "OK Google" -komennon kuultuaan laite aloittaa puheen analysoinnin ja alkaa toteuttamaan käyttäjältään saamaansa tehtävää. Laitteeseen on mahdollista kaiuttimia, televisioita ja muita vastaavia langattomaan viestintään kykeneviä laitteita.

Google Homen kautta voi esimerkiksi kuvaa tai videota television näytölle tai käskeä aloittamaan soittolistan toistaminen kaikissa huoneissa. Hakukonejätin ajatuksena on siis luoda Homesta älykotien hermokeskus, jonka kautta tietoa välitetään muille laitteille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT