AfterDawn logo

Sony julkaisee suoratoistopalvelun 4K-elokuville

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kuluttajien innostusta siirtyä Full HD:sta Ultra HD -aikaan on vähentänyt 4K-sisältöjen puute. Tänä vuonna sisältöongelmaan on tulossa useita ratkaisuita.

CES-messuilla elokuvastudiot ilmoittivat julkaisevansa kymmeniä elokuvia Ultra HD -tarkkuudella. Pelkästään Warner Bros.:lta on tulossa 35 Ultra HD -julkaisua. Elokuvien jakelussa ei olla kuitenkaan päästy irti perinteisistä kaavoista, vaan sisällöt tulevat saataville Ultra HD Blu-ray -levyinä. Netflix-aikakauden kuluttajat haluaisivat todennäköisesti rinnalle suoratoistovaihtoehdon.

Sony on lanseeraamassa Yhdysvalloissa oman 4K-sisältöihin erikoistuneen suoratoistopalvelun 4. huhtikuuta. Ultraksi nimetty palvelu ei kuitenkaan toimi kuukausimaksullisesti, vaan oikeudet katsoa elokuvaa joutuu hankkimaan nimikekohtaisesti. Hintaa yhdelle elokuvalle voi kertyä 30 dollaria. Sisältöjen osalta rajoitutaan ainakin alkuvaiheessa Sonyn omien studioden tuotoksiin. Valikoimista löytyy esimerkiksi Ghostbusters ja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT