AfterDawn logo

Google lähtee mukaan VR-bisnekseen – Perusti uuden yksikön

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Googlen virtuaalitodellisuuspyrkimykset ovat näkyneet laitetasolla lähinnä pahvisten Cardboard-lasien muodossa. Tulevaisuudessa hakukonejätti ottaa asian astetta vakavammin, sillä se on perustanut virtuaalitodellisuutta varten kokonaan oman yksikön.

Virtuaalitodellisuusyksikön johtajaksi on valittu Clay Bavor, jonka aiempiin työtehtäviin kuului sovellusten (kuten Gmailin, Driven ja Docsin) luotsaaminen. Bavor oli vastuullisena myös Cardboardin tapauksessa, joten hänen valintansa on tässä mielessä varsin luonteva ratkaisu. Bavorin tilalle tulee marraskuussa työt Googlella aloittanut Diane Greene.

Virtuaalitodellisuuden todellinen koitos alkaa tänä keväänä kun Facebookin omistaman Oculuksen virtuaalitodellisuuslasit tulevat myyntiin. Kauppoihin ilmestyy myös HTC:n ja Valven yhdessä kehittämä Vive. Sonykin on luvannut julkaista PlayStation VR -lasit ("Morpheus") kuluvan vuoden alkupuoliskolla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT