AfterDawn logo

Google esitteli kaksi uutta Chromecast-soitinta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Vuonna 2013 esitelty Chromecast on niin yksinkertainen vekotin, että äkkiseltään vaikea keksiä oikein mitään mitä siinä voitaisiin parantaa niin paljoa, että siitä voitaisiin julkaista toisen sukupolven versio. Google on kuitenkin keksinyt tarpeeksi syitä laitepäivitykselle.

Chromecastin muotoilu on uudessa versiossa pistetty täysin uusiksi. Tikun tilalle on tullut lyhyen HDMI-kaapelin päässä roikkuva kiekko, minkä ansiosta laitteen ei pitäisi "ruuhkauttaa" turhaan TV:n muutenkin täysinäistä I/O-portistoa. Tekniikan osalta Chromecast on saanut tuen viidennen sukupolven Wi-Fille eli 802.11 ac:lle, minkä lisäksi uudessa mediasoittimessa käytetään paremman yhteyden takaamiseksi kolmea antennia.

Uusi soitin tukee myös Fast Playksi nimettyä tekniikkaa, jonka ainoa tarkoitus on ennakoida mitä haluat katsoa suoratoistopalveluista ja aloittaa kyseisen sisällön lataaminen jo ennen kuin alat katsoa sitä. Tällöin striimin alkamista ei tarvitse jäädä odottelemaan.

Chromecastin rinnalle Google tuo toisen samankaltaisen tuotteen: Chromecast Audion. Siinä missä varsinainen Chromecast on tarkoitettu videoille ja pelaamiseen, on musiikki Chromecast Audion heiniä. Audio-tikun ansiosta voit lähettää langattomasti ääntä puhelimestasi mihin tahansa 3,5 mm:n liitännällä varustettuun kaiuttimeen. Spotify on luvannut tukea Chromecast Audiota.


Molemmat Chromecastit tulevat myyntiin 39 euron suositushintaan.

3 KOMMENTTIA

keijo1231/3

Tätä odottelinki kun kaverin chromecastia ihmeteltiin miksei saa pelkkää audiota. No appletv menee eellä jo vuosia

pelce2/3

Tjoo olisin kanssa toivonut että olisi tullut uutta Apple TV:tä vastaava Chromecast tallennustilalla, johon olisi saanut asennettua roinaa Play-kaupasta.

Noh, täytyy ilmeisesti hankkia uusi Apple TV nykyisten castien tilalle että saa täyden hyödyn irti. Niin ne vaan vaihtuu perheellä Android-tabletitkin iPadeihin ja oma puhelinkin varmaan seuraavaksi iPhoneen.

Agent_0073/3

Lainaus:

Tjoo olisin kanssa toivonut että olisi tullut uutta Apple TV:tä vastaava Chromecast tallennustilalla, johon olisi saanut asennettua roinaa Play-kaupasta.


Tuota varten on Android TV. Cast pysyy todennäköisesti aina pelkkänä simppelinä streamauslaitteena.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT