AfterDawn logo

Google testaa uusia maisemia kuljettajattomilla autoillaan

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Google on ilmoittanut siirtyvänsä ensimmäistä kertaa tositestiin autoillaan Mountain View'n ulkopuolella. Kohteena on Austin, Texas.

Google on kertonut päivityksessään lähteneensä Austiniin hakemaan uudenlaista dataa tietokoneohjatuilla autoillaan. Maantieteellinen muutos paikassa näkyy heti erilaisena liikenteenä ja liikennekäyttäytymisenä sekä uusina olosuhteina, mistä irtoaa varmasti arvokasta käytännön tietoa autoja ohjelmoiville.

Googlen ajattamat Lexus-autot kulkevat pääosin itsekseen, mutta mukana on turvallisuuden vuoksi aina kaksi kuljettajaa, jotka voivat tarvittaessa ottaa ohjat käsiinsä. Googlen autojen turvallisuutta on kyseenalaistettu paljon ja ne ovat olleet testailun aloittamisen jälkeen mukana useissa onnettomuuksissa, mutta Googlen julkaisemien tietojen mukaan onnettomuudet ovat olleet pieniä, eikä yksikään niistä ole aiheutunut heidän autojensa vuoksi.


Austinin valinta testipaikaksi ei ole kovin yllättävä, sillä Googlella on siellä toimistoja ja esimerkiski Google Fiber toimii kaupungin alueella.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT