AfterDawn logo

Google löysi uuden käyttökohteen Hangoutsille

Matti Robinson Matti Robinson

Google on esitellyt uuden palvelun, jolla se pyrkii opastamaan potentiaalisia asiakkaita. Kyseessä on eräänlainen virtuaalinen versio Applen Genius Barista, kertoo TechCrunch.

Sivuston mukaan Hangouts-keskustelussa Googlen asiakkaat voivat kysyä Google Device Experteiltä yhtiön älypuhelimista, tableteista ja muista laitteista. Google vahvisti, että palvelu on kehitysvaiheessa ja tällä hetkellä se on rajoitetussa koejaksossa, jossa pyritään keräämään palautetta. Palvelun lopullisesta päämäärästä ei vielä kommentoida.

TechCrunchin mukaan testivaihe on ollut käynnissä jo viime vuoden marraskuusta ja Googlella on tarkoitus laajentaa toimintaa sekä verkossa että Google-kivijalkaliikkeiden oheen.

Toistaiseksi palvelu toimii vain tiettynä aikana ja todennäköisesti rajoitetulla (kieli)alueella. Palvelu löytyy Google Play Storen Devices-osiosta Help-napin takaa, mutta ainakaan allekirjoittaneella se ei ollut näkyvillä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT